Ensimmäinen viikko Hollantia kesän jälkeen takana. Ja samalla alkoi kuudes vuosi tässä maassa. Enää en väitä itselleni, että alan varmaan kohta viihtyä, enkä syyllistä itseäni siitä ettei minulla ole kivaa. Marloes, joka vieraili luonani Suomessa sanoi tuossa äsken tavatessamme huomanneensa, että minä olen Suomessa ihan eri ihminen kuin täällä; siellä olin vapautunut, iloinen, itsevarma, puhelias. Tajusin Marloesin kanssa keskusteltuani, että sen lisäksi että kaipaan omia ihmisiä, kaipaan myös omaa itseäni. Täällä minä en ole oma itseni.

En usko, että tämä välttämättä tarkoittaa, etten muka voisi olla oma itseni missään muualla kuin Suomessa. Luulen, että pikemminkin Hollanti ja minä emme vain ole yhteensopivia. Sinänsähän olen integroitunut hyvin, opiskelen hollanniksi, ystäväni ovat hollantilaisia, seuraan uutisia ja osaan täyttää veroilmoitukseni. Mutta jotain on vialla, kun tavalliset päivittäiset interaktiot saavat minut usein väsyneen tukahdutetun kiukun valtaan ja kun hollanninkielisen keskustelun kuuleminen jossain toisessa maassa aiheuttaa negatiivisen tunnereaktion (minkä myöntäminen kyllä nolottaa kovasti). 

En tiedä. Tällä hetkellä vuosi tuntuu kovin, kovin pitkältä ajalta ja edessä oleva työmäärä valtavalta. Minkä takia olenkin nyt sellaisessa ahdistuneen lamaannuksen tilassa, etten saa edes aloitetuksi. Eilisen vietin googlaamalla lentolippuja Suomeen ja toivomalla, että voin lokakuussa lennähtää sinne viikoksi. Ja sen jälkeen onkin pian jo joulu. 

Ja nyt kun tämänviikkoisesta valivali-osuudesta on selvitty, vähän politiikkaa.

Hollannissa ei ole ollut toimivaa hallitusta helmikuun jälkeen, jolloin hallitus kaatui Afganistanin-kysymykseen. Vaalit olivat kesäkuussa. Kolmas versio hallitusneuvotteluista kariutui perjantaina, kun Geert Wilders ilmoitti, ettei enää luota kristillisdemokraatteihin. Tämä kolmas versio, oikeistohallitus, olisi ensinnäkin ollut heikko, koska sillä olisi ollut tasan yhden paikan enemmistö parlamentissa, ja toisekseen olisi nostanut Wildersin aikamoiseen vaa'ankieliasemaan; vaikka PVV:lle ei olisi ollut ministerinsalkkuja luvassa, olisi vähäinen enemmistö antanut mahdollisuuksia kiristää hallituskumppaneiden tukea Wildersin omiin projekteihin, kuten etnisen rekisteröinnin aloittamiseen ja Koraanien kieltämiseen. Vasuripiirit ovatkin siksi kovasti helpottuneita, kun tämäkin versio epäonnistui. Nyt vaarana on kuitenkin se, että joudutaan lopulta pitämään uudet vaalit, ja tällä hetkellä Wildersin PVV saisi mielipidemittausten mukaan vielä huomattavasti enemmän ääniä.

Belgiassa tilanne on tietysti vielä onnettomampi. Kunnollista, pystyssä pysyvää hallitusta ei ole ollut vuoden 2007 jälkeen, ja nytkään sitä ei pystytä muodostamaan. Flaameille ei kelpaa valtaisa itsehallinto, ja näyttääkin siltä, että suurin osa flaameista haluaa ihan oikeasti eroon Belgiasta ja varsinkin wallooneista. Poliitikot ovatkin nyt ihan tosissaan alkaneet varoitella, että maan jakautuminen on kovin lähellä. Eli ei ole helppoa politiikassakaan täällä hollanninkielisellä alueella.