Tänä aamuna syntyi pieni sisarentyttäreni Helsingin Naistenklinikalla.

Vielä puolenyön maissa juttelin Riinan kanssa Facebookissa ja hän ihmetteli, josko tässä nyt oikeasti alkaa tapahtua vai eikö. Aamulla tuli tekstiviesti, pieni - tai no, 3,7 -kiloinen - tyttö oli syntynyt. Puhuin jo Riinan kanssa puhelimessa ja kuuntelin luurin kautta vauvan yninää ja tuhinaa. (Ja puhelun jälkeen sain huolestuneita katseita kanssamatkustajilta, kun piti pyyhkiä silmäkulmia intercityjunassa.)

Ei tunnu tällä hetkellä mikään muu merkitykselliseltä, tekisi mieli hypätä junaan ja ajaa Schipholiin ja varata lippu seuraavalle lennolle Suomeen. Mutta kai minä nyt maltan vielä kaksi ja puoli viikkoa odotella pienen näkemistä (kunhan saan kohta kuvia) ja hoitaa tämän koulun alta pois.

Aika vinhaa olla täti. Meidän suvussa tädit on aina olleet arvossaan, tuntuu kuin olisi kohonnut tärkeään asemaan. Nauru

Onnea vielä sinne Helsinkiin, myös kamuilta täällä koulussa! Ne on hihkuneet mun kanssa koko aamupäivän.