Kumma juttu, mutta neljä ihmistä joille olen puhunut Kuurojen kulttuuri -fotosarjaprojektistani on jotenkin käsittänyt, että puhun sokeista, en kuuroista. Mietin, että kun konteksti on valokuvaus, on ihmisillä valmiiksi näkeminen ja katsominen mielessä, ja sen takia ehkä tällainen hämminki tapahtuu? Mä en itse ihan tajua, kun koen ko. ihmisryhmien problematiikat niin erilaisina.

Tänään koulussa juttelin buddhalaisen valokuvausopettajani kanssa elämästä ja kuolemasta ja tiibetiläisyyden ja zeniläisyyden eroista. Käsittelimme viime viikolla ottamiamme omakuvia. Pointti oli omakuva, jossa ei ole itse kuvassa.

Tämä olin minä viime viikolla.

Tämä kyseinen autonomista valokuvausta opettava opettajani on muuten tehnyt paljon ja vaikka mitä. Katsokaa nyt vaikka tää portretti.