Olen viettänyt koko päivän Obaman virkaanastujaisia katsoen. Mun sisäinen kyynikkoni on ollut aika hiljaa. Paraatissa ja aiemmassa konsertissa lauloi homomiesten kuoro; olisitteko uskoneet? USA:n presidentti mainitsi puheessaan myös ateistit; olisitteko uskoneet? Aretha Franklin lauloi virkaanastujaisissa; olisitteko uskoneet?

Mustaihoinen lapsiperhe Valkoisessa talossa; olisitteko uskoneet?

Pastori Joseph Loweryn, Martin Luther Kingin toverin, virallinen kiitosrukous heti virkaanastumisen jälkeen oli yksi pitkän prosessin hilpeistä hetkistä:

"Lord, we ask you to help us work for that day when black will not be asked to get back, when brown can stick around, when yellow will be mellow, when the red man can get ahead, man, and when white will embrace what is right."

Toinen oli, kun Bushia kuljettanut helikopteri lähti nousuun. Valtava väkijoukko nosti keskisormet pystyyn ja lauloi "na na na na hey hey hey goodbye".

Hieman hirvitti, kun Barack ja Michelle kävelivät pitkin Pennsylvania Avenueta väkijoukon hurrattavana. Kaikista tietä reunustavien talojen ikkunoista tuli mieleen eräs Elm Street Dallasissa. Turvajärjestelyt olivat kai kuitenkin riittävät, ja itse asiassa äsken CNN:llä väitettiin, ettei koko virkaanastujaisten aikana pidätetty ketään.

Huomenna voin ehkä herättää sisäisen kyynikkoni. Tänään olen vain hilpeä ja helpottunut; Bush on poissa, Barack Obama on presidentti, ja joka tapauksessa tilanne on hiton paljon parempi kuin viimeiset kahdeksan vuotta.