Heräsimme ennen yhdeksää aamulla siihen, että puhelin soi. H vastasi unisena, ja ynisi unisia vastauksia, ja kuulin, että toisessa päässä joku puhui paljon ja pikavauhtia. Kävi ilmi, että respa halusi meidän vaihtavan huonetta, sillä jossain oli vesivuoto. Aloimme miettiä, olimmeko kenties valuttaneet kylpyammeesta vettä lattialle, mutta ei ollut muistikuvaa sellaisesta, ja kaikki näytti huoneessamme aivan kuivalta. No, vaihdoimme kuitenkin. Uusi huone osoittautui sikäli paremmaksi, että siellä kuului wifi (31 eri wifiä, itse asiassa, joista yksi oli hotellin..) Myöhemmin kävi ilmi, että vesivuoto tarkoitti sitä, että sadepäivänä ekan huoneen katosta tulisi vettä. Kannattiko meitä nyt sinne majoittaa sitten alunperinkään? Ehkä toivoivat sateetonta keliä.

Lähdimme kävelemään, ja H jätti strategisesti sateenvarjot turvaan hotellille. Aikamme kastuttuamme lähdimme sitten hotellille hakemaan sateenvarjot.

Paraplu

Marais oli vähemmän ruuhkainen, ja kävimme lopulta falafeleilläkin. Viereisessä pöydässä pari suomalaista tyttöä puhui kovaan ääneen intiimiasioistaan; eivät varmaan olettaneet, että muita suomalaisia on kuulolla. Falafelien taso oli laskenut ja paikka halusi lakaista meidät ovesta ulos heti, kun viimeinen haukkaus oli pureskeltu.

Lähdimme St. Gervaisin suuntaan. Sitten hengasimme St. Jacquesin monissa sarjakuvakaupoissa ja selailimme uusia ranskalaisia sarjakuvia ja mangakäännöksiä. Huomasin, että olin unohtanut, missä ne pari kiinnostavaa valokuvanäyttelyä olivatkaan, mitkä meidän piti sateen sattuessa käydä katsomassa. No, minkäs teet.

Päädyimme takaisin Shakespeareen ja huomasimme, että siellä oli luentailta. Lukijoina Alexandre Najjar ja Charles Glass. Najjar luki kirjastaan, joka kertoo lapsuudesta Libanonin sisällissodan aikaan, ja Glass taas kirjastaan, joka kertoo Irakin viimeisimmästä sodasta. Glassin näkemisestä olin tosi innostunut, olen lukenut hänen tekstejään Independentistä, Znetistä ja Counterpunchista.

Writer Charles Glass

Charles Glass

Itse luennat olivat lyhykäisiä, mutta kysymys-vastaus -osio sitten kestikin. Najjar vastaili välillä hyvin rönsyilevästi sekä omiin kysymyksiinsä että Glassille esitettyihin, ja päätyi aina siihen, että Lähi-idän ongelmien alkupiste on shiioissa. Glass oli kovasti eri mieltä monessa kohdassa, mutta vaikutti olevan kohteliaasti hiljaa. Allokoidun ajan loputtua esiin kannettiin viiniä ja juustoa, ja pääsin vaihtamaan pari sanaa Glassin kanssa ja pyytämään omistuskirjoituksen The Northern Front -kirjaan. Alkaa olla omituinen kokoelma omistuskirjoituksia - edellisen sain YK:n asetarkastusryhmän johtajalta Hans Blixiltä hänen kirjaansa Irakin aseriisunta..

Grainy crowd

Kirjakaupparuuhkaa

Juuston ja viinin jälkeen oli yhä nälkä, ja olimme jälleen Salmonella alleen vieressä.. Tällä kertaa kiinalaista ruokaa, ihan hyvää, mutta vähän hätäratkaisu. Sade yltyi. Lähdimme metroilemaan Eiffel-tornin suuntaan ja otin kuvia metroasemissa ja metrossa.

Paris metro

Trocaderossa oli niin märkää ja myrskyistä, että meidän lisäksemme paikalla oli varmaan kaksi turistia, ja lisäksi lauma miehiä myymässä välkkyviä muovieiffeleitä, tietenkin. Kävelimme tornin alle ottamaan omituisia kuvia. Sitten ei ollut enää yhtään kivaa, kengät olivat läpimärät, kamera kastunut, oli vilu. Metroilimme takaisin hotelliin ja lämpimään kylpyyn. H lämmitti itseään minibaarikonjakilla. Minä tyydyin juomaan maailman pienimmän pullollisen olutta.