Delftinsuomalainen.
Tuo otsikon lause oli mainoslause uudelle Trek-elokuvalle ja myös uudelle pelille, josta blogasin jonkin aikaa sitten. Uuden ajan Trek, enemmän toimintaa ja seikkailua, vähemmän pohdintaa ja moralisointia. Less QQ, more pew pew.
Tällainen se nyt on:
"So, Cryptic storywriters, tell me....why did I just massacre a bar?
Junailin Regiksen hangista Delftin sateeseen. Regensburgissa tuli oltua 2,5 viikkoa, jotka käytin lähinnä lepäämiseen. Oli kovin mukavaa viettää koti-iltoja ja hengata H:n kanssa. Normiarki on sen verran harvinaista nyt että se on ihan herkkua. Regis oli kiva, erittäin luminen, erittäin hiljainen. Kaksi miinusta: kaupat ovat huonosti auki (sunnuntaisin auki saa olla vain aseman Norma, ja sielläkin asioidessa pitää näyttää junalippu jotta saa ostaa jotain! Että se siitä 'sivistyneestä maailmasta', johon Suomi muka liittyi aukioloajat vapauttaessaan) ja eilen baarista kävellessämme huomasimme, että joku oli tuhrinut hakaristejä ja ikäviä iskulauseita seiniin. Mikä hätkäyttää Saksassa jotenkin enemmän kuin muualla.
H pääsee nyt takaisin omaan arkeensa; minun kanssani miesparka joutui viettämään huonoa elämää, eli pelaamaan korttia ja käymään kaksi (!) kertaa baarissa. Nytpä hän saa taas viettää iltoja omaan tyyliinsä, eli juoksemalla hangessa ja hyppimällä seinillä. (Omat harrastukset ja menot tuppaavat jäämään molemmilla vähemmälle tai pois silloin harvoin kun päästään yhdessä hengaamaan.)
Mietin ylimielisenä aamulla junassa että kymmenisen vuotta sitten olisi vielä ollut Tosi Iso Juttu matkustaa Keski-Euroopan läpi junassa, ja nyt se on jo ihan rutiinia. Mutta sitten tultiin Reininjokilaaksoon ja ikkunasta näkyi Bingen ja Lorelein kivi ja vanhoja satulinnoja ja vaikka olen ko. reittiä kulkenut muutaman kerran, liimautui nenuni junanikkunaan ja päässä soi että "hei mä pääsen oikeasti näkemään tällaisia juttuja!" Vastapäätä istunutta tätiä nauratti, kun olin niin innoissani maisemasta.
Ai niin, kolmas miinuspiste Regikselle, tai oikeastaan koko saksankieliselle Euroopalle: dubbaus! On hirveä, hirveä synti dubata Tyttökullat. Joo, tuli katsottua telkkariakin pitkästä aikaa...
Jo monta vuotta olen onnistunut välttelemään MMORPG -pelejä. Miksi? Ei siksi, että minulla olisi jotain niitä vastaan. Kyse on päinvastaisesta ongelmasta; tiedän, että jäisin koukkuun. Pahasti.
Mikä on MMORPG? Lyhenne tulee sanoista Massively Multiplayer Online Role Playing Game. Kyseessä on siis peli, jota pelataan verkossa muiden pelaajien kanssa, sananmukaisesti valtava monen pelaajan nettiroolipeli. Penskana pelasin roolipelejä (Dungeons & Dragons, Rune Quest) perinteisesti monitahoinen noppa toisessa kädessä ja hahmokaavake toisessa. Tietokonepelejä olen pelannut ikäni. Lisäksi olen viimeiset 15 vuotta ollut enemmän tai vähemmän addiktoitunut kommunikaatioon netin kautta - alunalkaen Usenetin nyyssiryhmiin, ircciin, myöhemmin foorumeihin jne. MMORPG olisi siis minulle täydellinen yhdistelmä. Roolipelausta, tietokonepelausta yhdistettynä kommunikaatioon uusien jännien ihmisten kanssa.
Tunnen pahaan World of Warcraft -koukkuun jääneitä ihmisiä. Olen joskus tuntenut houkutusta kokeilla ko. peliä, mutta jättänyt kokeilematta. Sen maailma ei niin kiehdo, ja lisäksi tosiasia on se, että viimeiseen kahteen ja puoleen vuoteen minulla ei ole ollut liiemmin vapaa-aikaa. WoW:n ja yleensäkin MMORPG:ien ongelma kun on se, että ne todella vievät aikaa. Peliä ei voi vain pistää paussille, vaan pelin maailma toimii 'reaaliajassa'; tapahtumat vyöryvät eteenpäin silloinkin, kun kone on kiinni tai pelaaja nukkuu. Tällainen ei sovi tilanteeseen, jossa pelaamiseen voisi käyttää korkeintaan pari tuntia viikossa. Toisaalta en myöskään halua päätyä elämään pelimaailmassa; olisi uskomatonta elämän- ja ajanhaaskausta pelata 'tosissaan', tuntikausia päivässä. Pelkään, että voisin kovin helposti ajautua ko. tilanteeseen ainakin loma-aikoina.
Nyt kuitenkin julkaistiin peli, joka alunperin kiinnosti maailmaltaan huomattavasti WoW:n örkkilää enemmän. Star Trek Online, peli jota trekkieporukoissa on hypetetty pari vuotta. Pelaaja luo oman hahmonsa joko starfleetiin tai klingonien imperiumiin ja kehittää ko. hahmoa erilasia tehtäviä suorittaen. Alussa ollaan pienessä purkissa, lopulta päästään käsiksi ihan oikeaan tähtilaivaan, tai varmaankin klingoneilla Bird of Preyhin. On tutkittavia maailmoja, kohdattavia sivilisaatioita, kaupankäyntiä, diplomatiaa, ja tietysti myös taisteluita. Kuinka houkuttavaa!
Onneksi päätin seurata pelin kehitystä ennen ostopäätöstä. Virallinen julkaisupäivä on tänään. Kauppoihin pullahtava tuote on jotain ihan muuta kuin luvattu. Ensiarvostelujen mukaan se on avaruusmättöpeli, joka muistuttaa enemmän yhden pelaajan peliä kuin MMORPG:ia. Tehtävät ovat samanlaisia ja toistuvat samanlaisina uudestaan ja uudestaan - ja ne ovat tyyppiä tapa kaikki alienit ympäristöstä, kunnes pääset seuraavaan tehtävään ('we come in peace, shoot to kill'), diplomatiaa ei ole, ja planeetat ovat erilaisia vain ulkonäöltään. Toisin sanoen on julkaistu peli, jossa ei ole minkäänlaista sisältöä. Epäilemättä ostajia kuitenkin riittää. Mitkään fanit eivät ole niin fanaattisia kuin Star Trek -fanit*, ja turhan usein mikä tahansa menee fanilaumalle kaupaksi, jos siinä on Trek-logo. En kuitenkaan usko, että pelin tulevaisuus on kovin ruusuinen. MMORPG-pelit toimivat niin kauan kuin pelaajia riittää. Pelin ostohinnan lisäksi pelaaja maksaa kuukausimaksun, ja jos peli käy tylsäksi ensimmäisen kuukauden aikana, ei investointi enää ole kannattava. Peli siis saattaa lässähtää pelaajien puutteeseen aika nopeasti, jos mielenkiintoista sisältöä ei ole tarjolla.
Tästäkään pelistä ei siis tullut sitä ensimmäistä uutta tietokonepeliä vuosiin, jota päättäisin kokeilla. Hyvä näin. Mutta kieltämättä olisi ollut hemmetin kiehtovaa pelata toimivaa ja laajaa Trek-maailmaan sijoittuvaa massiivista moninpeliä. Ehkä muutaman vuoden kehittelyn jälkeen tästäkin olisi voinut sellainen tulla, mutta epäilemättä peli haluttiin tunkea markkinoille mahdollisimman nopeasti, nyt kun uuden (huonon) Trek-elokuvan menestyksellä voidaan vielä tahkota lisää mainetta ja rahaa. Seuraavaa yritystä saa epäilemättä odotella muutaman vuoden.
* Trek-fanipojat ovat oikeasti todella rasittavaa porukkaa. Kyseessä on ihmislaji, joka ihan tosissaan uskoo, että jos ei arvostelukyvyttömästi koohota joka ikisestä Trek-aiheisesta tuotteesta, otetaan koko Trek pois ja faniparka jää yksin itkemään. Tästä johtuen kaikki kritiikki mitä tahansa Trek-aiheista kohtaan pyritään vaimentamaan. Uuden pelin kriittiset arviot ovat 'trollausta', uuden leffan kritiikki samoin, ja ainoa hyväksyttävä mielipide on sataprosenttisen kiittävä. Lisäksi nämä ihmiset tuntuvat tosissaan uskovan, että William Shatner osaa näytellä. Need I say more?''
Edit: Lisäilen tähän arvostelulinkkejä.
Kotkan keskussairaalassa on jälleen syntynyt uusi pieni tyttönen meidän sukuun. Onnea Pyhtäälle ja Kotkaan serkulle & serkun perheelle!
Täällä me vielä vietämme hiljaiseloa Frau Waldowin talovahteina. Minun piti lähteä tänään kotiin Hollantiin, mutta lumikaaos, nuhaisuus ja työharjoittelusoppa siirsivät lähtöäni myöhemmäs. Nyt minulla on lippu torstain junaan. Työharjoittelun piti alkaa omilla projekteilla - työnantajani oli tarkoitus lähteä kuukaudeksi Ugandaan - mutta nyt on kaikki vähän auki. Työnantajan perheessä on surua, reissu peruuntunut ja minulla ei ole aavistustakaan, koska aloitan työnteon. Sovittiin, että soitellaan ensi viikonloppuna.
Me olemme lähinnä pelanneet Dominionia korteilla ja koneella BrettspielWeltin palvelussa. Yksi lisäosakin piti korttisettiin jo ostaa. Addiktoiva peli on se. Tänään kävin sovittamassa itseäni auton kuskinpenkille, autokoulun tutustumistunti on kai ensi viikolla. Delftissä, siis. Mutta sovittaa piti, koska en ensin uskonut, että puolentoista metrin pygmi ylettyisi ajamaan tavallista autoa. H kannustaa minua autokouluun, kuvittelee jo varmaan mielessään, kuinka itse torkkuu ensi kesänä takapenkillä kun minä kuljetan piiiiitkäää tietä Ruotsin läpi Suomen-laivalle...
Se auto piti muuten ensin kaivaa lumesta esiin. Lunta tulee ja tulee ja tulee. Joko kohta on kevät?
Wien. -11 astetta, lunta, viima pyyhkii vanhaa kaupunkia. Ei mikään optimaalinen ajankohta tai keli turismille, mutta toisaalta saimme junaliput pikkurahalla ja 260 euron arvoisen hotellihuoneen kuudellakympillä. Eikä tarvinnut kärsiä turistitungoksesta.
Mitä tuli koettua?
Kaupunki itse on massiivisen imperiaalinen. Iso ja täynnä marmoria, patsaita, uhkaavia veistettyjä kotkia, keisarinnoja, kaikkea suurta. Kadut ovat leveitä ja torit valtavia, puistot aukeita ja niiden puut muotoonleikattuja. Ihmiset ovat itäeurooppalaisen oloisia, turkikset ja karvahatut päällä, siistit, kalliit vaatteet jotenkin itäblokin tyyliin. Tai ehkä ne olivat kaikki venäläisiä turisteja.
(Tässä piti olla kuva, mutta packet loss on nyt sellainen, että uppaan kuvat vasta kun nettiyhteys toimii paremmin. Oikeat kuvat ovat kehittämättä, mutta kännykällä tuli otettua pari.)
Kävelimme keskustassa ja kävimme ostamassa Sissi-suklaata. Vaelsimme espanjalaisen hepokoulun luokse, sitten museokortteliin - tai kortteli on oikeastaan väärä sana, kyseessä on valtava puistoalue, jota reunustavat museot - ja sitä kautta oopperatalolle. Oopperassa olisin todella halunnut käydä, Wienin oopperatalo on nähtävyys! Liput ovat toki kalliita, mutta onneksi olemassa on seisomapaikkalippuja, joista maksetaan vain 3,50. Ongelma oli, että niitä jonotetaan yli tunti ulkona. Viikonlopun kelissä ei todella huvittanut viettää tuntia jonossa seisten. Ohjelmistossa oli Figaron häät, jossa olisi laulanut muunmuassa Soile Isokoski. Minä en oikein Figaron kaltaisista oopperabestsellereistä niin piittaa, mutta jos illan ooppera olisi ollut Cavalleria Rusticana, olisi varmaan oikeasti pitänyt jonottaa se tunti...
Ooppera tuli siis nähdyksi vain ulkoa. Hotelli Sacherin kahvilassa kävimme sentään sisällä asti, kakkua syömässä tietenkin. H väitti, että se oli pahaa. Mikä pettymys! Kahvila nyt sentään oli toki oikein hieno.
Hundertwasserhaus oli ihan mainio, noinniinkuin omituisella tavalla rakennetuksi taloksi. Maailmanpyörälle emme kävelleet, vaikka Harry Lime Lives -julisteista tulikin mieleen, että tuo Kolmannen miehen tärkeä paikka olisi pitänyt käydä tsekkaamassa. Kävimme vielä ihmettelemässä vilinää kaupungintalon edustan valtavalla luisteluradalla, minkä jälkeen minä olinkin jo niin jäässä, että oli aika siirtyä sisätiloihin. Wieninleikkeet ja pienpanimo-oluet nautittiin 1516:ssa, jota Petri oli meille suositellut. Hyvää oli sekä olut että leike; kasvisruoka taas ei ollut kummoista.
Hotellin lähellä piti käydä vielä yksillä minipubissa, jossa oli asiakkaina suomalaisia ja hollantilaisia, kuinkas muutenkaan, ja jonka baarihenkilö ei erottanut Grand Marnieria viskistä. Muuten paikka oli toki mukava.
Sunnuntaina siirryimme pääasiaan eli Schönbrunnin eläintarhaan. Wienin eläintarha on maailman vanhin, mutta nykyään oikeasti aika hyvä. Eläimillä on tilaa ja luontaista ympäristöä sen verran, kun nyt voi eläintarhassa olla. Elikot myös olivat hämmästyttävän aktiivisia ja leikkisiä. Musta pantteri oli oikeinkin aktiivinen; se päätti suuttua H:lle ja jysäytti itsensä koko painollaan pleksiä päin karjuen, kun H pysähtyi kohdalle. Oli hyvä että oli pleksi. Leijonakin karjahteli meille leikittyään ensin joulukuusella köydenvetoa parinsa kanssa, ja gepardit leikkivät hippaa ja pesivät toisiaan kuten mitkä tahansa kisut. Pandat viettivät aikaa tekemällä sitä, mitä pandan tulee 99 prosenttia ajastaan tehdä - syömällä bambua. Eläintarhakokemus oli erinomainen; näimme uusia lajeja ja pääsimme näkemään eläimiä läheltä. Paikka oli myös ajankohdasta ja säästä johtuen melko tyhjä, joten oli tilaa kierrellä.
Kaikenkaikkiaan ihan mainio pieni reissu. Joskus jonain kesänä varmaan koemme ihan erilaisen Wienin. Seuraavaksi kiinnostaa nyt oikeastaan Bratislava ja Budapest; ehkä kesällä sitten...
Matkustin toissapäivänä viidellä junanvaihdolla (Venlo - Mönchengladbach - Düsseldorf - Köln - Frankfurt) Regensburgiin, missä olen nyt käyttänyt aikaa lähinnä nukkumiseen ja lukemiseen. Tänään voisin mennä kaupungille. Illalla olisi yliopiston proffien ja tutkijoiden rouvien vuotuinen talvijuhla (mitä kertookaan tästä paikasta, että kyse on just "rouvien" yhdistyksestä, ei puolisoiden tai perheiden...) mutta taidan jättää väliin, vaikka kutsu tulikin. Ehkä ei ihan mun juttu? Toisaalta, olisi se kulttuuriantropologisessa mielessä mielenkiintoista.
Heitin viikko sitten työhakemuksen Sanoman kesätyöpaikkoihin; kiitos-mutta-ei-kiitos -kirje tuli jo eilen, joten eipä tarvitse jäädä ihmettelemään sen asian suhteen. Nyt pitää miettiä, josko etsin hyvin aktiivisesti lisää kesätöitä vaiko päätän aloittaa lopputyön tekemisen jo kesällä. Jos hyvä inspis iskee, voisi siinä olla paljonkin pointtia. Toisaalta rahan ansaitsemisessa olisi myös paljonkin pointtia. Työharjoitteluni on nimittäin palkatonta.
Mutta nyt on lomaa ja viikonloppuna matkustamme Wieniin syömään sacherkakkua ja tervehtimään Wienin eläintarhan pandoja.
Puolen vuoden projekti ja samalla kolmas luokka ohi. 151 opintopistettä taskussa. Arvosteluissa on taas kummasteltavaa - mulle sanottiin sanallisesti, että tein paljon parempaa jälkeä kuin viime vuonna, mutta numero laski - mutta niin aina. Skaala 1-10, 9 säästetään opettajalle ja kymppi Jumalalle.
Taideteoria 8
Sosiologia 8
Graafinen suunnittelu 7
Näyttelysuunnittelu 7
Reportaasivalokuvaus 6.5 (tässä oli 7, mutta jostain syystä kaikkien repo-opiskelijoiden arvosanaa laskettiin puolikkaalla pisteellä)
Autonominen valokuvaus 6
Loppuesitys 6.5
Ei voi sanoa, että olisin fotausarvosanoihin tyytyväinen. Teoria tietysti meni hyvin. Ja nyt tämä proggis on vihdoinkin onneksi ohi. Pakkaan puolen vuoden matskut laatikkoon ja lähden parin tunnin päästä lukuvuoden lopettajaisbileisiin. Edessä 2 viikkoa lomaa, työharjoittelu, kesä ja sitten lopputyö.
Olen väsynyt. Purskahdin ilman mitään järjellistä syytä itkuun ykkösen ratikassa matkalla Leeghwaterpleiniltä Delftiin.
