Aamulla pitäisi hilpaista Ljubljanan kautta Zagrebiin.

Sitä ennen kerron, että meillä kävi tosiaan ystäviä kylässä. Ensin olivat I, V ja pieni V. Jälkimmäisin heistä oikein hilpeä ja reipas matkalainen, 10 kuukautta vanha ja kaikesta kiinnostunut. (Olivat ne I ja iso V hilpeitä ja reippaita hekin.)

Oli hauskaa kulkea kaupungilla ja katsella, kuinka pieni V innokkaasti otti katsekontaktia ja hymykontaktia vastaantulijoihin, ja kuinka vastaantulijat reagoivat kovin ilahtuneesti. Sellainen hurmuripoika.

Pelailtiin Carcassonnea, puhuttiin kovasti, käytiin Weltenburgin luostarissa retkellä ja vietettiin mukavaa aikaa.  

Seuraavana meillä vieraili sitten norovirus, jota emme laske ystäväpiiriimme, mutta tulipa kylään kuitenkin. Minä en sairastunut, mutta H oli hetken reporanka.

Toivuttuamme toivotimme tervetulleeksi S:n ja S:n, joita oli eri hauska nähdä. Kuljeskelimme kaupungilla, kävimme biergartenissa ja tietenkin taas puhuimme paljon. Vänkää, miten vaikka ystäviä näkisi harvoin, on heidän kanssaan kuitenkin kuin kotonaan.

S ja S jatkoivat ilmastopakolaisina meiltä osapuilleen koilliseen, mikä lienee harvinaisempi suunta niille, jotka kohtuullisia lämpötiloja kaipaavat. (Täällä on viime aikoina ollut lähinnä 8 astetta ja sadetta.)

Vierasputken jälkeen teimme kovasti töitä vähän aikaa ja minä sain puolen vuoden jatkosopimuksen hakuevaluaattorin hommaani. Ei se sitten ehkä ole ihan huonosti mennyt. Kovasti helpottavaa, että töitä on, vaikkakin osa-aikaista. 

Ja huomenna lähden Zagrebiin science fiction -coniin. Aikomuksena on kuunnella luentoja ja paneelikeskusteluja, tavata uusia ihmisiä, etsiä Kroatian geokätköjä ja hyvällä onnella vielä käväistä Adrianmeren rannalla. (Minulla on ihan hirveä ikävä merta, en ole ikinä ennen asunut sisämaassa.) Rinkka on pakattu, kartta rautatieasemalta retkeilymajaan tulostettu, matkalukeminen valittu ja muistilappu kirjoitettu H:lle ("avaimet! liesi! hanat!") poissaoloni ajalle. Hyvin tää menee.  

Mac tuli korjattua; sen viimeinen vielä vaihtamaton osa eli emolevy vaihdettiin uuteen. Ilmaiseksi, vaikka koneen takuuaika on jo aikaa sitten kulunut umpeen. Hyvä näin.

Kävimme tosiaan Berliinissä. H:lla oli fyysikoiden kokoontumisajo, joka ei kai osoittautunut kovin hyödylliseksi. Muutenkaan H ei reissusta nauttinut, hän kun on nykyään melkoinen kotihiiri.

Minä valokuvasin hylättyjä asemia ja hylättyä lentokenttää ja päädyin tapaamaan entiset opettajani. Oli tarkoitus mennä kahville fotojournalismin opettajani kanssa, mutta päädyinkin Lettestraßen hostelliin katselemaan kommentoimaan toisen vuoden opiskelijoiden töitä. Outo deja vu omasta toisen opiskeluvuoden reissustamme, ainoa vain että tällä kertaa en istunut lattialla opiskelijoiden joukossa vaan tuolilla opettajarivissä. Outo deja vu oli siinäkin, miten nopeasti entinen proffani palautti koko sen ahdistavan akatemian aikaisen dynamiikan mieleeni. En olisi halunnut jäädä paikalle moneksi tunniksi, mutta minulle ei tullut edes mieleen väittää vastaan, kun hän käytännössä komensi minut paikalle.

No, kun opiskelijoiden työt oli katsottu läpi ja kehuttu, tarjosivat opettajani minulle parit oluset ja päädyin lopulta taksilla takaisin hotellille aamuyöstä. Seuraavana päivänä sompailimme väsyneinä takaisin eteläiseen Saksaan.

Tapasin Berliinissä myös yhden nettitutun ja vietimme päivän kirjakaupoissa ja vanhasta rautatieasemasta tehdyssä puistossa. Berliini käyttää historiaansa hyvin; pois käytöstä päätyvät infrastruktuurin tärkeät osat päätyvät julkiseksi tilaksi. Mielenkiintoisin näistä on Tempelhofin lentokenttä, joka on sekin tosiaan nyt kaupunkipuisto. 

Epävalmis kuva.

Reissu tuntui jokseenkin rankalta, Berliini suurelta, ja kotiinpaluu oli matkan parhaita osuuksia. Ehkä tässä alkaa keski-ikäistyä tai jotain. No, viikon päästä lähden viikoksi Zagrebiin hostellimajoitukseen, joten parempi kerätä jo valmiiksi voimia. (H ei ole tällä kertaa ylipuhuttavissa mukaan - matkan tarkoitus on science fiction -coniin osallistuminen, mikä ei oikein ole H:n juttu.)

Sitten meillä oli rakkaita ystäviä kylässä, mutta siitä seuraavassa päivityksessä.

Blogin radiohiljaisuus ei johdu siitä, ettei olisi kirjoitettavaa. Kävimme reissulla Berliinissä, missä törmäsin entisiin opettajiini. Ida, Ville ja Viljami olivat vierailulla. Paljon on siis tapahtunut, mutta kirjoitusväline on särki. Murheenkryyni-Mac hajoitti itsestään sen viimeisen vaihtamattoman osan eli emolevy-näytönohjainkombon eikä enää käynnisty. Olen siis H:n läppärin lainailun varassa, ja se vähä käyttöaika menee duuniin.

Keskiviikkona vien kapineen huoltoon ja kysyn, josko on korjattavissa kohtuuhinnalla vai pitääkö tässä alkaa miettiä uutta konetta. Sitä ennen voisi sitten miettiä lottovoittoa.

Lisäksi harmittaa, että tein Berliinissä pitkästä aikaa kunnolla fototöitä, ja ne kuvat ovat tietysti vain rikkinäisen koneen levyllä. En ollut ehtinyt tehdä backupia viikkoon.

Hyvää päästäisenjatkoa nyt kuitenkin ja palataan asiaan, kunhan on taas kone!

Meillä on ikkunat kolmeen ilmansuuntaan ja eniten ikkunoita etelään. On myös aikaa pitää huolta kasvillisuudesta. Siispä täällä on harrastettu kevätkylvöjä. H keskittyy basilikaan, minulla on kasvamassa paria eri chililajia ja korianteria. Basilikantaimet koulutettiin tänään omiin purkkeihinsa. 

Lämpötilat ovat jo kohonneet miltei kesälukemiin, viikonloppuna käytiin 20 asteessa. Valoa ja lämpöä riittää, kasveillekin.

Lisäilen tuohon alempana olevaan linkkilistaan mielestäni huomionarvoisia kirjoituksia.

Minun piti kirjoittaa tästä jo viime viikolla, mutta ensin oli reissu Salzburgiin ja sitten meille ilmaantui kylään pari opiskelukaveriani Hollannista. Bloggausaika jäi vähiin - oli Parempaa Tekemistä.

Millainen sitten on meidän Regensburgimme? 

Asumme 1800-luvun lopulla rakennetussa talossa ihan asemanseudun vieressä. Talossa on viisi kerrosta ja joka kerroksessa yksi asunto. Olohuoneen ja keittiön ikkunoista näkyvät junat; matkustajajunat Wieniin, Müncheniin ja Frankfurtiin, tavarajunat minne vain. Makuuhuoneen ja kylpyhuoneen ikkunoista näkyy Pyhän Teresan karmeliittaluostari, joka on suoraan vastapäätä. 

Luostarikompleksiin kuuluu myös lastentarha ja ainakin ennen siinä oli myös lastenkoti tytöille. En minä niitä lapsia yleensä näe, mutta nunnat parveilevat tuossa pihalla yhtenään. Kylppäristämme on myös suora näköala luostarin ruokasaliin (ja toisinpäin, joten vaatteidenvaihdossa tulee olla diskreetti). 

Tämä alue on keskustaa. Muita tuntemiamme kaupunginosia on ensinnäkin Prüfening, jossa H asui ennen. Se on jokivarressa lännessä ja ns. parempaa aluetta. Prüfeningin asunto oli tosin kellarikämppä autotallin alla, joten ei niin erinomainen. Sen vieressä oli vanhan roomalaisen panimon raunio ja toisella puolella pelto ja Tonava. Prüfeningissä sijaitsee myös vanha linna ja erinomainen biergarten Goldener Hirsch. Biergartenit toimivat muuten näin: on pitkiä pöytiä ja penkkejä. Olutta myydään puolen litran ja litran tuopeissa. Eväät saa ottaa mukaan, eli moni tuo rasioissa tai piknikkoreissa ruoan mukanaan ja ostaa paikasta vain oluet.

Lähellä vanhaa asuntoa on myös Baggersee, pieni lampi Tonavan vieressä. Sitä ympäröi kahden kilometrin pituinen reitti, jota juoksen ympäri ajoittain. Lammessa asuu majava, jolle olemme antaneet nimen Justin Biber.

Toisessa suunnassa on Pentlingin kaupunginosa, missä H myös asui hetken. Siellä on paavin eli Joseph Ratzingerin kotitalo. Joku taloudenhoitaja siellä pitää taloa kunnossa. 

On vielä Galgenberg eli Hirttokukkula, missä ensimmäinen asunto sijaitsi. Rouva Waldowskan ullakolla. Se on taas lähellä yliopistoa, mutta oikein muuta siellä ei sitten olekaan.

Ja sitten viereinen kaupunginosa, Kasernenviertel, joka on melkein kokonaan hylättyä sotilasaluetta. Siellä on piikkilangoin eristettyjä kasarmeja ja kylttejä, joissa varoitellaan että ampuvat jos alueelle tunkeudutaan. Tulevasta käytöstä ei ole tietoa; joku ehdotti, että kasarmeihin voisi sijoittaa turvapaikanhakijoita.

Arkielämäämme kuuluvat myös Aldi ja Kaufland. Aldi on se kauppa jossa käymme kerran viikossa kuluttamassa n. 25 euroa yhden viikon ruokiin. (Ihan totta!) Kaufland on aseman ostarilla ja sieltä ostetaan kahvi, koska Aldista ei saa hyvää kahvia. Harvemmin käymme sitten Khanin kaupassa ostamassa mausteita tai intialaista pikaruokaa tai Hong Kong -kaupassa ostamassa edamameja, papuja, linssejä tai nuudeleita. Etnisiä kauppoja on tietysti koko lailla vähemmän kuin Hollannissa, mutta sentään muutamia.

Illanviettopaikkoja Regensburgissa on hyvin paljon. Yliopistokaupunki; parin metrin välein on pieni pubi. Kaksi kilpailevaa irkkupubiakin löytyy, Iris Harp eli tuttavallisemmin Iirisharppu, ja Murphy's Law. Kummassakin kokoontuu englanninkielisten ihmisten keskustelukerho, koska porukka riitautui keskenään joulun alla ja jakautui kahtia. Minä yritän olla ottamatta kantaa ja käyn harvakseltaan kummassakaan. Venäläisen kaverini Elenan kanssa käymme joskus opiskelijabaari Saxissa päivittelemässä, kuinka olemme ainakin 15 vuotta vanhempia kuin kaikki muut paikalla. Sax on halpa ja siellä on loistava lautapelivalikoima.

Jos kaupungista haluaa päivä- tai viikonloppuretkelle muualle, voi matkustaa vaikka Passauhun, Nürnbergiin, Müncheniin, Innsbruckiin, Salzburgiin, Prahaan, Wieniin, Garmisch-Partenkircheniin tai jopa Pohjois-Italiaan tai Sveitsiin. Sijainti on hyvä, mutta järviä tai varsinkin merta on ikävä. Käytännössä matkailemme tällä hetkellä hyvin vähän, sillä H tekee töitä noin 60 tuntia viikossa ja minä taas teen töitä yö- ja viikonloppupainotteisesti. Tilanne tosin muuttuu ihan kohta, kun H:n rahoitus ensi viikolla loppuu.

Nurkan takaa iski tauti, ja jäi tämä jatko vähän myöhemmäksi. Nyt on vuotuinen kuume selätetty ja voin jatkaa.

Kuten edellisessä osassa mainitsin, Regensburgin eloon kuuluu erottamattomana osana Thurn und Taxisin suku linnoineen. Suku on kotoisin Lombardiasta, missä heidän nimensä 1100-luvulla oli Tasso eli mäyrä. Nimi saksalaistettiin Dachsiksi ja lopulta se muotoutui Taxisiksi; takseista ei siis ole ollut kyse.

Thurn und Taxisin vaakuna.

1600-luvun alkupuolella suvusta tuli kreivisuku ja vuosisadan puolivälissä he muuttivat nimensä Thurn und Taxisiksi. Vielä saman vuosisadan loppupuolella Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari Leopold I korotti suvun ruhtinassuvuksi.

Euroopassa suku on kuuluisa postilaitoksestaan. 1500-luvulla Taxisin perhe oli keisarillinen kuriiriperhe, joka kuljetti postia Pyhästä saksalais-roomalaisesta valtakunnasta Espanjaan, Espanjan Alankomaihin ja Burgundiaan. Postimestarin toimesta tuli perinnöllinen, ja se siirtyi Thurn und Taxisin perheen sisällä vuoteen 1867, jolloin firma oli sulautettu Preussin postilaitokseen.

Postin lisäksi perheellä on ollut paljon muitakin bisneksiä, mm. panimoita. Vieläkin suurin osa Regensburgin pubeista tarjoaa hanasta Thurn und Taxisin pilsneriä tai vehnäolutta, vaikkakin panimotoimintaa taitaa harjoittaa nykyisin Paulaner Münchenissä.

Suvun koti on St. Emmeramin linna Regensburgin keskustassa. Linna oli pitkään suljettu yleisöltä, mutta nykyisin uteliaat voivat mennä maksulliselle kiertokäynnille aarrekammioihin ja toki kuljeskella linnan puistossa, tosin vallihaudan huonommalla puolella. Linna perustettiin alunalkaen benediktiiniluostariksi vuonna 739, mutta luovutettiin noin tuhat vuotta perustamisensa jälkeen Thurn und Taxisin perheelle.

Ruhtinasperhettä johtaa nykyisin Albert II, Thurn und Taxisin 12. prinssi, mutta perheen kuuluisin jäsen on ehdottomasti hänen äitinsä ruhtinatar Gloria. Gloria syntyi köyhäksi kreivittäreksi vuonna 1960 ja toimi mm. tarjoilijana St. Moritzissa ennen kuin tapasi itseään 35 vuotta vanhemman Johannes Thurn und Taxisin ja meni naimisiin. 1980-luvulla Gloria oli naistenlehtien sivujen vakitäytettä. Hänen lempinimensä oli Gloria TnT, ja hän järjesti valtaisia bileitä ja törsäsi rahaa enemmäin kuin puolisonsa ehti sijoituksillaan kerätä.

Gloria TnT, the Dynamite Socialite

Törsäilevä elämä loppui Johanneksen kuolemaan ja mahtaviin veromätkyihin. Nyt Gloria on muutenkin seestynyt. Hänet voi nähdä kaupungilla ulkoiluttamassa pieniä imagoon sopivia koiria, tai sitten linnan joulumarkkinoilla lukemassa evankeliumia rahvaalle. Hänestä on myös tullut kovin, kovin katolinen, ja nykyisen paavin hyvä ystävä. 

Vaikka perheellä ei varsinaista valtaa kaupungissa olekaan, tietävät he hyvin merkityksensä paikkakunnalle. Vanity Fairin haastattelussa muutama vuosi sitten Gloria antoi tämän näkyä.

"I must tell you, I learned a lot from Princess Grace and Prince Rainier," she explained. "I would never want to turn Regensburg into another Monte Carlo—in any case, we are not sovereign rulers, we are normal citizens—but we can all learn from the way they promoted their country. At the end of the day, my green and blue and yellow hair made me interesting and made this place interesting. If I have 150,000 visitors a year, it's not only because they want to see the history of the Thurn und Taxises, but also where Gloria lives."

Seuraavassa osassa kirjoitan meidän Regensburgistamme, eli siitä arkiversiosta, joka on osa jokaviikkoista elämäämme. 

En ole aiemmin blogannut kunnolla tästä uudesta kotokaupungistani, joten tässä nyt sitten. 

Regensburg on keskikokoinen kaupunki Baijerissa. Ei suuri, ei pieni, ehkä noin Jyväskylän kokoinen. Koska kyseessä on ei-niin-suuri kaupunki Baijerissa, olisi paikka auttamattoman vanhoillinen jos täällä ei olisi yliopistoa. Koska täällä on yliopisto, on kaupungissa paljon nuorta väkeä ja aivan hirmuisen paljon pieniä kivoja baareja. 

Yliopiston lisäksi kaupungissa on kolme jokea: Tonava, Regen ja Naab. Tonava kulkee keskustassa ja sen ylittää kivinen, lähes 1000 vuotta vanha siltä. Sitä pitkin ristiretkeläiset pääsivät aikoinaan joen eteläpuolelle matkallaan kurmottamaan vääräuskoisia. 

Kaupunki itse oli olemassa jo kauan ennen ristiretkeläisiä. Ensin olivat keltit, jotka antoivat paikalle nimen Radasbona. Sitten tulivat muinaiset roomalaiset, jotka linnoittivat kaupungin vuonna 90 ja nimesivät sen Castra Reginaksi vuonna 179. Tämä linnoitus oli samassa kohtaa kuin nykyinen vanhakaupunki, suunnilleen siellä, missä Obere ja Untere Bachgasse kulkevat. Eli noin nallekarkkikaupan ympäristössä.

Roomalaisten aikana ja jälkeen täällä oli tärkeä piispanistuin, ja piispuus epäilemättä näkyi kaupungissa. (Oikeastaan kirjoitin tuon lauseen jotta pääsin sanomaan 'piispuus'.) 

Kun kivisilta oli rakennettu, tuli kaupungista tärkeä kauppapaikka, tätä kautta kun kuljettiin Pohjois-Euroopasta tuossa vähän etelämmässä olevaan Venetsiaan. 1200-luvulta Regensburg oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtakunnankaupunki. 1600-luvulla kaupunki oli vielä tärkeämpi, kun täällä oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan Immerwährender Reichstag, eli ikuinen hallintoistuin.

1800-luvulla Regensburgista tuli Baijerin osa ja sitten tietysti lopulta myöhemmin Saksan osa. Merkitys väheni, kuten kaikkien vanhojen suurten kauppakaupunkien. 1900-luvulla täällä oli Messerchmittin lentokonetehdas tuolla Prüfeningissa, missä ennen asuimme. Sen kosauttivat liittoutuneet sodassa, mutta itse kaupungin keskusta jäi ehjäksi. Keskusta on vanhaa taloa täynnään, osaksi siksi, että kaupunki meni joskus historiansa aikana vararikkoon eikä sillä ollut rahaa uudistua, osaksi siksi, että liittoutuneet tosiaan ystävällisesti pudottivat pomminsa Messerschmittien päälle eivätkä tänne meidän asuinsijoillemme.

Yliopisto perustettiin vasta 1960-luvulla ja rakennettiin myös silloin. Kampusalue on pari kilometriä ylämäkeen keskustasta ja näyttää lähinnä hirvittävän rapistuneelta versiolta Otaniemestä. Kuuluisin entinen professori ja samalla kuuluisin regensburgilainen on Joseph Ratzinger, nykyinen paavi. Kyllä, yliopisto on katolinen. 

Roomalaisten, ristiretkien, Pyhän roomalais-saksalaisen imperiumin ja paavin lisäksi kaupungin historiaan ja nykyhetkeen kuuluu Thurn und Taxisin ruhtinassuku, joilla on linna tuossa muutaman sadan metrin päässä. Heistä kerron seuraavassa osassa.