Keventämislupaukseni takia kerron vielä hyviäkin asioita tuon byrokratiapläjäyksen vastapainoksi. (Lisäksi aion lähiaikoina blogata tästä kaupungista ja alueestakin, koska niistä en ole kirjoittanut vielä paljon mitään.)

Meille on tulossa vieraita. Ystävä Sveitsistä ensi viikolla, ystävä Hollannista helmi-maaliskuussa ja ystävät Helsingistä huhtikuussa, sekä mahdollisesti vielä ystävä Hollannistakin huhtikuussa. Mahtavaa!

Arkielämä on hauskaa. Elämä tuntuu aika keveältä ja mukavalta, vaikka tilanne onkin tulevaisuuden suhteen auki.

Ei ole ihan hienosti lähtenyt käyntiin tämäkään vuosi 2012, ainakaan taloudellisella saralla. (Ehkä juuri alkanut oma vuoteni, Lohikäärmeen vuosi, korjaa kaiken?)

Ensin saimme kuulla, että koska H sai loppuvuodesta yliopistolta käyttämättömät lomat rahana (eipä hän sairaalassa tai toipilaana ollessaan voinut lomapäiviään käyttää), joudumme maksamaan kesältä saatuja sairaspäivärahoja takaisin 2500 euroa. Tuntuu kohtuuttomalta, mutta minkäs teet. 

Sitten saimme kuulla, että Hollannin verotoimisto oli hukannut sinne lokakuussa lähettämämme paperit, joilla oli tarkoitus selventää Hollannin tulomme vuodelta 2010. Käytännössä kyse oli siis kahdesta lomakkeesta, joihin tarvittiin leima ja allekirjoitus. Uusia versioita ei voitu ottaa vastaan faksilla tai sähköpostilla - "it's not possible" - joten lähetimme postitse uudestaan. Nyt ko. toimisto ei suostu kertomaan meille, josko heillä on paperit, ja käskee odottamaan kuusi viikkoa. Ainoa vain, että tarvitsemme ko. paperit Saksan veroilmoitusta varten, jonka ehdoton takaraja on neljän viikon päästä.

Jos saamme ko. lomakkeen, tarkoittaa se meille paljon veronpalautuksia. Jos emme, ei tule veronpalautuksiakaan. Nyt aion yrittää palkata jonkun hollantilaisen toverin käymään kaavakkeen kanssa Heerlenin verotoimistossa. Tai matkustan itse junalla sinne ja takaisin.

Kolmas soppa on se, että Hollannin verotoimisto vaatii minua selvittämään kaikki tuloni vuodelta 2009. Olen muka saanut jotain alennettua sairasvakuutuskorvausta liikaa, ja nyt pitäisi sitten ehkä maksaa jotain takaisin.  Täytyy myöntää, että hädintuskin muistan, mitä vuonna 2009 tapahtui - H vaihtoi Lundista Regensburgiin? Me taisimme olla kesän Suomessa? Mä myin ehkä pari kuvaa?

Joskus tuntuu siltä, että näiden kuvioiden setvimiseen ja byrokratian pyörittämiseen menee enemmän aikaa kuin nykyiseen osa-aikaduuniini. Odotan sitä tilannetta, jossa selvitämme asioita enää vain yhden maan verottajalle, ja jossa ikäviä yllätyksiä ei rynnistä eri instanssien nurkkien takaa.

Eilen oli mahtava ilta; yllättäen ehdokkaani Pekka Haavisto valittiin toiselle kierrokselle. Sanon "yllättäen" siksi, että Sauli Niinistölle on pedattu presidentinpallia läpihuutojuttuna jo kuukausia. Jos on kuitenkin viitsinyt seurata esimerkiksi debatteja ja haastatteluja, on aika selvää, kuinka edukseen Haavisto esiintyy verrattuna muihin ehdokkaisiin. Ja jos seuraa somea, on myös selvää, kuinka iso noste nyt on.

Silti. Tämä oli vasta ensimmäinen kierros ja toinen on sitten ihan eri juttu. Toki hengästyneet kokoomusystäväni jo juhlivat voittoa, vaikkakin hieman väritetyin faktoin; Niinistön saamat 1,1 miljoonaa ääntä ensimmäisellä kierroksella olivat kuulemma "historialliset", vaikka Tarja Halonen sai vuonna 2000 ensimmäisellä kierroksella yli 1,2 miljoonaa ja 2006 1,4 miljoonaa. Noinakaan vuosina Halosen valinta ei ollut mikään läpihuutojuttu, vaan toinen kierros meni aika tiukaksi. Läpihuutojutuksi tämä ei muodostu Niinistölle nytkään.

Jännäksi menee.

Huomenna lähdemme päiväretkelle Müncheniin. Ensin oli tarkoitus ajaa sinne autolla ja tulla valoisaan aikaan takaisin (H ei mielellään aja pimeässä), mutta sitten huomasimme, että Deutsche Bahn tarjoaa 29 eurolla BayernTicketin, joka on jonkinlainen koko päivän koko osavaltion alueella voimassa oleva lippu viidelle. Meitä nyt ei ole kuin kaksi, mutta silti hinta on halvempi kuin bensakulut. Katsos, VR, näin se pitää tehdä!

Lipulla voi myös matkustaa paikallisliikenteen junissa, metroissa, busseissa ja raitiovaunuissa, joten München on huomenna meidän. Julkisen liikenteen kartta näyttää vähän monimutkaiselta.

Ensin aiomme mennä Suomen konsulaattiin piirustelemaan kakkosia paperiin. Sitten käymme Deutsches Museumissa katsomassa V2-raketteja ja lentosimulaattoria ja kuuautoa ja muuta metkaa. Illalla syömme vielä japanilaisessa baarissa jotain pientä ja tulemme myöhäisellä junalla takaisin Regensburgiin. Jossain välissä voisi myös löytää pari geokätköä.

Äänestys on siis se pääasia ja nuo muut toiminnot ovat bonusta. Pitää ottaa reissusta kaikki irti, sillä tietynlaisilla kakkoskierroskombinaatioilla minun on jätettävä ensimmäistä kertaa elämässäni äänestämättä. En ole kyennyt vakuuttamaan itselleni, että missään tilanteessa voisin edes jonkinlaisen pienemmän pahan periaatteella äänestää Niinistöä, Väyrystä tai Soinia. (Tai Essayahia, mutta hänen jatkoonpääsynsä vaatisi jo jotain todellista hellarijumalan interventiota.) Jos noista sitten joku pari on toisella kierroksella, säästyy minulta toinen matka Müncheniin.

Joulu oli ja meni, jotenkin nopeasti. Odotin joulua tänä vuonna ehkä enemmän kuin vuosiin mutta sitten se jotenkin sujahti ohi ilman, että osasin siihen keskittyä. Varmaan aika isoksi osaksi siksi, että joululomamme on melkoista viuhtomista paikasta toiseen, ja osaan kehittää itselleni stressin siitä, missä ehdimme käydä ja ketä ehdimme nähdä. Ei siinä oikein sitten ehdi rauhoittua tunnelmaan. Ensi vuonna tähän pitää tulla muutos.

Ihanaa toki oli, ei siinä mitään. Tapasin vanhoja ystäviä; sellaisia, jotka olen tuntenut 14-28 vuotta. Nähtiin sukulaisia ja tehtiin hauskoja asioita. Itse jouluaatto oli hauska, kun residentti 2,5-vuotias osasi ottaa siitä ilon irti. Sukulaisia kohdattiin 31 henkeä, joista yksi ihan uusi ja tuore.

Saimme ihan järisyttävän paljon upeita joululahjoja ja lisäksi minä sain mahtavia syntymäpäivälahjoja. Siis niin hienoja, että melkein nolottaa. Kiitos, suku ja kaverit. Residentti 2,5-vuotias oli myös vaikuttunut; scifileffakirjan Wrath of Khan -juliste sai aikaiseksi vilpittömän "Voi kuinka kaunis! Voi kuinka kiva!" -huudahduksen.

Nyt on sitten 2012 ja 35. Puhelimessa sain kuulla tulleeni aikuisen ikään; pitäisikö sen tarkoittaa jotain? Harkitsen ikäkriisin kehittämistä, mutta koetan vielä jarruttaa.

Vuodelle 2012 suunnittelen enemmän kivoja asioita. Töitä pitää tehdä, tulevaisuutta selvittää ja rahaa säästää, mutta muuten on keskityttävä hauskuuksiin. Aion geokätköillä, lenkkeillä, lukea hyviä kirjoja, katsoa hyviä leffoja ja matkailla pienimuotoisesti. Tiedän jo meneväni Euroopan scifi-ihmisten tapaamiseen Zagrebiin huhtikuussa ja muutkin pienet reissut lähialueille houkuttavat. Tuossa ihan ensimmäisenä matkaamme 14.1. Müncheniin äänestämään ja vierailemaan tekniikan museossa.

Vuoden pointti olkoon siis keventäminen. Ei painon, mutta elämän.

Tuo pieni Lassi. 

DNA:stani on löytynyt 2,5 prosenttia neandertaalia. Hupaisia ajatus. H:lla on prosenttiyksikön kymmenys enemmän.

Huomenna on viimeinen kokonainen päivä koto-Saksassa tänä vuonna. Tiistaina matkustan junalla Freisingiin, bussilla Frans-Josef Straussille, lentsikalla Tukholmaan, potkurilentsikalla Helsinkiin ja sitten joku on toivottavasti minua vastassa. Matkan ajattelu väsyttää jo etukäteen. Joulunviettoon matkaaminen sinänsä on toki kivaa, tänä vuonna ehkä kivempaa kuin aikoihin.

Minun piti kirjoittaa myös jotakin Christopher Hitchensistä ja Vaclav Havelista ja siitä, kuinka kumpaakin kanonisoidaan nyt vauhdilla. Molempien kohdalla viimeisen vuosikymmenen suuri virhe oli Irakin sodan kritiikitön kannattaminen; Hitchens ei koskaan onnistunut myöntämään edes että oli väärässä Irakin joukkotuhoaseiden suhteen. Hitchensin ongelma taisi olla, että hänen periaatteensa olivat niin mustavalkoiset, että ne usein johtivat hänet aivan outoihin umpikujiin. Hänelle uskonto oli suuri paha, ja islam siitä pahin versio, joten hän asemoi itsensä neokonservatiivien ristiretkirintamaan. Havel taas oli osa amerikkalaisten ns. uutta Eurooppaa, johon Donald Rumsfeld tukeutui, kun perinteiset suuret eurooppalaiset maat eivät Irakin retkestä innostuneet. 

En nyt kuitenkaan ainakaan vielä ehdi formuloida näitä ajatuksia pidemmälle, joten kerron vain anekdootin.

1990-luvun alussa kun Havel oli presidentti, kävi hän vierailulla Pasilassa. En tiedä miksi, mutta hän tutustui siellä myös kaupungin vuokrataloon. Me teinit parveilimme Rahakamarintorilla ihmettelemässä Havelia ja vierailua. Kaupunki oli valmistautunut; sen rapun se kerros, jossa Havel vieraili, oli pintaremontoitu ja maalattu, mutta muita kerroksia ei.

Eivät ne sentään rakentaneet ympärille kulissimaisemaa. 

Minä paiskin tällä viikolla kuukauden työtunteja kasaan jotta voin lennellä Ruotsin kautta Suomeen ensi tiistaina, joten kaikki jännä tapahtuu tuolla puolison blogissa. Menkää sinne käymään. Täältä taas jotain uutta viikonloppuna.