Huhtikuun lopussa olin Zagrebissa ja tapasin mahtavia ihmisiä Kroatiasta, Britanniasta, Irlannista, Ruotsista, Ukrainasta, Puolasta ja varsinkin Jyväskylästä. Scifijengin kanssa olin kuin kotonani. Sitten tulin kotiin ja oli kaikenlaista, ja, no, kaikenlaista.

Kesäkuussa olimme 2,5 viikkoa Suomessa sukuloimassa. Chilit melkein heittivät henkensä reissun aikana mutta porskuttavat taas.

Lomaltatoipumislomaksi heitimme heinäkuussa vielä kuuden päivän reissun Kroatiaan, missä vietimme laatuaikaa kahdestaan. Tai niin kahdestaan kuin tuhansien muiden turistien keskellä voi.

Lisäksi olemme tehneet töitä, etsineet töitä, geokätköilleet, harrastaneet liikuntaa ja lukeneet kirjoja.

H julkaisi ison ja tärkeän artikkelin Sciencessä. Minä tein eteenpäin fotosarjaa työnimellä transport, mutta aika hitaasti.

Siinäpä tärkeimmät.

Sitä ennen kerron, että meillä kävi tosiaan ystäviä kylässä. Ensin olivat I, V ja pieni V. Jälkimmäisin heistä oikein hilpeä ja reipas matkalainen, 10 kuukautta vanha ja kaikesta kiinnostunut. (Olivat ne I ja iso V hilpeitä ja reippaita hekin.)

Oli hauskaa kulkea kaupungilla ja katsella, kuinka pieni V innokkaasti otti katsekontaktia ja hymykontaktia vastaantulijoihin, ja kuinka vastaantulijat reagoivat kovin ilahtuneesti. Sellainen hurmuripoika.

Pelailtiin Carcassonnea, puhuttiin kovasti, käytiin Weltenburgin luostarissa retkellä ja vietettiin mukavaa aikaa.  

Seuraavana meillä vieraili sitten norovirus, jota emme laske ystäväpiiriimme, mutta tulipa kylään kuitenkin. Minä en sairastunut, mutta H oli hetken reporanka.

Toivuttuamme toivotimme tervetulleeksi S:n ja S:n, joita oli eri hauska nähdä. Kuljeskelimme kaupungilla, kävimme biergartenissa ja tietenkin taas puhuimme paljon. Vänkää, miten vaikka ystäviä näkisi harvoin, on heidän kanssaan kuitenkin kuin kotonaan.

S ja S jatkoivat ilmastopakolaisina meiltä osapuilleen koilliseen, mikä lienee harvinaisempi suunta niille, jotka kohtuullisia lämpötiloja kaipaavat. (Täällä on viime aikoina ollut lähinnä 8 astetta ja sadetta.)

Vierasputken jälkeen teimme kovasti töitä vähän aikaa ja minä sain puolen vuoden jatkosopimuksen hakuevaluaattorin hommaani. Ei se sitten ehkä ole ihan huonosti mennyt. Kovasti helpottavaa, että töitä on, vaikkakin osa-aikaista. 

Ja huomenna lähden Zagrebiin science fiction -coniin. Aikomuksena on kuunnella luentoja ja paneelikeskusteluja, tavata uusia ihmisiä, etsiä Kroatian geokätköjä ja hyvällä onnella vielä käväistä Adrianmeren rannalla. (Minulla on ihan hirveä ikävä merta, en ole ikinä ennen asunut sisämaassa.) Rinkka on pakattu, kartta rautatieasemalta retkeilymajaan tulostettu, matkalukeminen valittu ja muistilappu kirjoitettu H:lle ("avaimet! liesi! hanat!") poissaoloni ajalle. Hyvin tää menee.  

Kävimme tosiaan Berliinissä. H:lla oli fyysikoiden kokoontumisajo, joka ei kai osoittautunut kovin hyödylliseksi. Muutenkaan H ei reissusta nauttinut, hän kun on nykyään melkoinen kotihiiri.

Minä valokuvasin hylättyjä asemia ja hylättyä lentokenttää ja päädyin tapaamaan entiset opettajani. Oli tarkoitus mennä kahville fotojournalismin opettajani kanssa, mutta päädyinkin Lettestraßen hostelliin katselemaan kommentoimaan toisen vuoden opiskelijoiden töitä. Outo deja vu omasta toisen opiskeluvuoden reissustamme, ainoa vain että tällä kertaa en istunut lattialla opiskelijoiden joukossa vaan tuolilla opettajarivissä. Outo deja vu oli siinäkin, miten nopeasti entinen proffani palautti koko sen ahdistavan akatemian aikaisen dynamiikan mieleeni. En olisi halunnut jäädä paikalle moneksi tunniksi, mutta minulle ei tullut edes mieleen väittää vastaan, kun hän käytännössä komensi minut paikalle.

No, kun opiskelijoiden työt oli katsottu läpi ja kehuttu, tarjosivat opettajani minulle parit oluset ja päädyin lopulta taksilla takaisin hotellille aamuyöstä. Seuraavana päivänä sompailimme väsyneinä takaisin eteläiseen Saksaan.

Tapasin Berliinissä myös yhden nettitutun ja vietimme päivän kirjakaupoissa ja vanhasta rautatieasemasta tehdyssä puistossa. Berliini käyttää historiaansa hyvin; pois käytöstä päätyvät infrastruktuurin tärkeät osat päätyvät julkiseksi tilaksi. Mielenkiintoisin näistä on Tempelhofin lentokenttä, joka on sekin tosiaan nyt kaupunkipuisto. 

Epävalmis kuva.

Reissu tuntui jokseenkin rankalta, Berliini suurelta, ja kotiinpaluu oli matkan parhaita osuuksia. Ehkä tässä alkaa keski-ikäistyä tai jotain. No, viikon päästä lähden viikoksi Zagrebiin hostellimajoitukseen, joten parempi kerätä jo valmiiksi voimia. (H ei ole tällä kertaa ylipuhuttavissa mukaan - matkan tarkoitus on science fiction -coniin osallistuminen, mikä ei oikein ole H:n juttu.)

Sitten meillä oli rakkaita ystäviä kylässä, mutta siitä seuraavassa päivityksessä.