Läppäri on huollossa, ja tämä vanha kone on jotenkin hankala kun on tottunut jo macciin. Eipä ole tullut siis blogattua. Vähän harvassahan nämä päivitykset muutenkin taitavat nykyään olla.

On ollut kiireistä työelämää - olen käpistellyt pomon kuvia sopiviksi Le Monde Diplomatiqueen, Volkskrantiin ja muistaakseni jonnekin muuallekin, rakennellut valoja studioon, ollut paikalla parissa haastattelussa, järjestänyt kuva-arkistoa ja löytänyt tänään virheen pomon uuden kirjan takakannesta - vähän jäi viime tippaan, kirja menee painoon ylihuomenna. Huomenna on jotain säätöä Amsterdamissa ja ylihuomenna tosiaan matkaamme jonnekin Kölnin lähelle kirjan kustantajalle. Vielä kolme ja puoli viikkoa julkkareisiin ja näyttelynavajaisiin, mutta ehkäpä kiire hellittää ja pomon stressi vähenee, kunhan kirja ja näyttelyprintit ovat turvallisesti painossa. Nyt on välillä melkoista kiroilua ja huutoa studiossa, mutta ei se toki koskaan minuun kohdistu.

Uusia proggiksiakin on suunnitelmissa, mutta niistä vähän myöhemmin.

Viikonloppuna olin Lauran ja Sannan kanssa Delftissä baanalla ja meni vähän myöhään. Oli kyllä niin hauskaa ettei aikoihin. Sunnuntain väsymyksen kärsi melkein ilolla sen kaiken huvin jälkeen. Onneksi olin jättänyt perjantain koulubileet väliin, ei nykyään millään jaksa kahta kemuiltaa putkeen. Lisäksi sain torstaina kasan rokotuksia, jotka nostivat pienoisen kuumeen perjantaiksi.

H tulee pääsiäiseksi kotiin, mitä jo kovasti odotan.