Suruja ja murheita kasaantuu. Moosan muistotilaisuus oli perjantaina, H oli siellä ja blogasi Moosasta.

Perjantaina päättyi myös kissani Reubenin eli Toopen taival. 17 vuotta sitten pieni viisiviikkoinen pelastettu töpöhäntäkisu tuli "ihan vain viikoksi" meille ja jäi perheenjäseneksi. (Yritin ensin salakuljettaa kisun huoneeseeni ja pitää sen piilossa, mutta vanhempi kissamme Tiikeri paljasti meidät sähisemällä huoneeni oven edessä.)

Toope oli maailman kiltein kissa, ihmisrakas kolli, joka usein alkoi kehrätä jo kun joku astui sisään huoneeseen. Vaikea käsittää, että se on poissa. Toope sinnitteli hienosti ja näytti hyväkuntoiselta vielä viikko sitten Suomesta lähtiessäni. Kunto romahti sitten äkkiä; parempi kai niin, niin ei tarvinnut kärsiä.

(Vaikea myös hahmottaa, että vanhempieni kotona ei nyt asu yhtään kissaa.)