Viimeksi hankin uudet lasit 1996. Nyt taisi olla jo aika. Hassua, maailma ei näytäkään pienemmältä vaan isommalta. Miksiköhän? Jotain erilaista näissä oli sylinterissä, mutta vahvuuksien piti olla abt. samat. Ehkä näihin parissa päivässä tottuu.

Flunssa ei ole poistunut vielä. Kouluviikko on ollut kauhian rankka, tuntikausia töitä joka päivä ja tiistain ja keskiviikon työt joutuu pahimmillaan uusimaan, kun emme noudattaneet tehtävänantoa pilkulleen. Tänään filmiteoriaa ja -käytäntöä, älytön päivä, teimme mm. zoetrope-elokuvia (piirsimme 10 kuvaa joista liikkeen illuusio) ja sitten niitä piti katsoa luokassa siten, että jokaisen työ kiersi joka tyypin, joten hommassa meni pari tuntia. Olen ihan pufki. Huomenna on onneksi jo perjantai. Ja toisaalta ikävää, jo perjantai, koska H lähtee taas Ruotsiin sunnuntaina.

Päivän politiikkalinkki: Edgar Savisaaren blogikirjoitus Toomas-Hendrik Ilveksen Halos-kommenteista. Viroksi, tietenkin.