Olimme eilen ensimmäistä kertaa katsomassa hollantilaista jalkapalloa. (Hyvin todennäköisesti H oli myös ensimmäistä kertaa katsomassa jalkapalloa; minä olen joskus käynyt katsomassa joitakin Suomen maaotteluita, HJK:n taannoisia mestareiden liigan matseja ja jotain KTP:n pelejä.)

Kyseessä oli EM-karsintapeli Bulgariaa vastaan. Edellinen joukkueiden välinen ottelu oli päättynyt 1-1. Se ei tosin ollut kotipeli, ja kotipelejä oranssilla joukkueella ei ole tapana hävitä.

Katsomossa tunnelma oli räikeä sekä silmille että korville. Suunnaton meteli, laulua, torvia, pillejä ja rumpuja jokapuolella. Joka tyyppi oransseissa vaatteissa. Paitsi ihan lähellämme ollut vieraskatsomo, jossa bulgarialaiset pitivät kiitettävästi mekkalaa oman joukkueensa puolesta. Amsterdam ArenA on iso ja valtava ja hieno stadion, jonka piippuhyllypaikoiltakin näkee hyvin. Meillä oli selät seinää vasten takakaarteessa, eli kaikkien piippuhyllyisin paikka, mitä stadionilta löytyi.

Itse matsi ei ollut niitä mielenkiintoisempia. Hollanti teki pari rutiinimaalia (ensin Snijder ja sitten van Nistelrooy) ja sitten pallotteli loppuajan. Pari keltaista korttia jaettiin, ei mitään sen kummempaa. Eikä huligaanejakaan näkynyt. Bulgaarit ja oranjet taputtivat toistensa olkapäitä pelin jälkeen ja ottivat yhteiskuvia.

Seuraavaksi pitäisi varmaan mennä katsomaan jotain liigamatsia.

2-0

Kuvassa van Nistelrooy on juuri tehnyt 2-0 -maalin. Olisi ehkä pitänyt olla vähän pidempi putki mukana, eikä vain 28mm ja 50mm.

H lähti duuniporukan kanssa kolmeksi päiväksi Amelandiin puhumaan fysiikkaa. Olisivat lähteneet ensi viikolla, mutta viikolla alkava Ramadan aiheutti sen, että porukan uskonnollinen henkilö halusi lähteä aikaisemmin. H purnasi sunnuntaitöistä, ja minä sanoin, että olisit nyt vaikka ryhtynyt äkkiä kovasti kristityksi ja päättänyt, että lepopäivä pitää pyhittää..