Jatkan nyt juttua, kun löysin terassin, joka tarjoaa kaffen lisäksi ilmaista langatonta nettiä. Olen tässä viime päivinä palloillut pitkin Delftin keskustaa ja etsinyt ruokakauppoja yms. hyödyllisyyksiä. Halvin ja paras lähiruokakauppa näyttää olevan C1000. Valikoima parempi kuin AlbertHeijnissä ja lisäksi se on kai vähän halvempikin. Vaikka aika paljon ne hinnat ovat Suomen tasolla, paitsi alkoholijuomien ja huonekasvien osalta. Pari etnistä kauppaa tässä myös on lähistöllä, ja niistä saanemme ostaa viiden kilon riisisäkkejä. Yrttejä tai gheetä en ole onnistunut vielä paikallistamaan. Pitäisi kai löytää intialainen kauppa, vaikka Suomessa ostimme gheen kai jostain syyriamarketista.

Täällä on kovasti pieniä ja kivoja kauppoja, joissa myydään pelejä, kirjoja ja junarataroinaa. Täytyy olla varovainen, koska noihin kolmeen osaan törsätä aika rutkasti.

Keskustaa halkovat monet kanavat. Meidän kadun kanava on niistä kai vanhin. Kadullamme on kahviloita, ravintoloita, kanavaterasseja (siis sellaisia, jotka kelluvat) ja sitten kai vaan asuntoja. Talot ovat erittäin vanhoja, suurin osa kai 1500-luvulta. Oman talomme ikää en vielä tiedä, mutta ainakin seinäpalkeissa olevat valtaisat puutapit ja naulat näyttävät ikivanhoilta. Kadun päässä on Oude Kerk eli vanha kirkko, jonka erittäin vino torni näkyy myös ikkunoistamme.

TU Delft sijaitsee uudemmassa osassa kaupunkia ja muistuttaa tiilibetoniarkkitehtuurinsa takia vähän Otaniemeä. Paikallinen kongressikeskus näyttää taisteluplaneetta Galacticalta. Hollantilainen modernimpi arkkitehtuuri on ihan käsittämätöntä.

Fillareita on joka paikassa ja yleensä ne ovat tosi rupuisia. Joku uudehko maastopyörä pistäisi täällä silmään ja varmaan tulisi varastettuakin alta aikayksikön. En ole vielä löytänyt käytettyjen fillarien kauppaa, mutta tiedän yhden Haagissa, jos täältä ei löydy. Pitää samalla ostaa vankka vaijerilukko.