Tehtiin tarjous Oude Delftin asunnon vuokraamisesta ja päästiin sopuun kohtuullisesta hinnasta. Sinnepä siis sitten. Melkein hirvittää blogata tätä, koska tuntuu siltä, että aina kun innostun asunnosta, menee jokin vielä kuitenkin pieleen. Nyt odotellaan, että saataisiin e-mailitse sopimuspaperit.

Lisäksi H. sopi kuljetusfirman kanssa muuttoaikataulusta, eli perjantaina 19.8. lähtee omaisuus kohti Hollantia. Muuttoauton kyytiin kuulemma mahtuu yksi, ja nyt mietitäänkin, kannattaisiko jommankumman mennä. Tai siis käytännössä sitten minun, koska H. lentää ihan mielellään yksinkin Hollantiin, mutta minä taas vältän lentämistä, jos vain mahdollista.

Yritettiin saada kavereita lainaamaan paljon kirjoja eilen bileissä, mutta ei niitä mennyt kuin satakunta. Hyllyjä pitää yhä karsia ja lainata pois. Bileet olivat hyvät, porukka joi ja Jukka lauloikin. Ja TJ tietysti pääsi taikakääpiövaiheeseen muutaman geneverin jälkeen. Nyt on vain vähän kumman väsy olo.

Tässä vielä sneak preview (mahdollisesti) tulevasta kodosta.

6358.jpg