En ole aiemmin blogannut kunnolla tästä uudesta kotokaupungistani, joten tässä nyt sitten. 

Regensburg on keskikokoinen kaupunki Baijerissa. Ei suuri, ei pieni, ehkä noin Jyväskylän kokoinen. Koska kyseessä on ei-niin-suuri kaupunki Baijerissa, olisi paikka auttamattoman vanhoillinen jos täällä ei olisi yliopistoa. Koska täällä on yliopisto, on kaupungissa paljon nuorta väkeä ja aivan hirmuisen paljon pieniä kivoja baareja. 

Yliopiston lisäksi kaupungissa on kolme jokea: Tonava, Regen ja Naab. Tonava kulkee keskustassa ja sen ylittää kivinen, lähes 1000 vuotta vanha siltä. Sitä pitkin ristiretkeläiset pääsivät aikoinaan joen eteläpuolelle matkallaan kurmottamaan vääräuskoisia. 

Kaupunki itse oli olemassa jo kauan ennen ristiretkeläisiä. Ensin olivat keltit, jotka antoivat paikalle nimen Radasbona. Sitten tulivat muinaiset roomalaiset, jotka linnoittivat kaupungin vuonna 90 ja nimesivät sen Castra Reginaksi vuonna 179. Tämä linnoitus oli samassa kohtaa kuin nykyinen vanhakaupunki, suunnilleen siellä, missä Obere ja Untere Bachgasse kulkevat. Eli noin nallekarkkikaupan ympäristössä.

Roomalaisten aikana ja jälkeen täällä oli tärkeä piispanistuin, ja piispuus epäilemättä näkyi kaupungissa. (Oikeastaan kirjoitin tuon lauseen jotta pääsin sanomaan 'piispuus'.) 

Kun kivisilta oli rakennettu, tuli kaupungista tärkeä kauppapaikka, tätä kautta kun kuljettiin Pohjois-Euroopasta tuossa vähän etelämmässä olevaan Venetsiaan. 1200-luvulta Regensburg oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtakunnankaupunki. 1600-luvulla kaupunki oli vielä tärkeämpi, kun täällä oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan Immerwährender Reichstag, eli ikuinen hallintoistuin.

1800-luvulla Regensburgista tuli Baijerin osa ja sitten tietysti lopulta myöhemmin Saksan osa. Merkitys väheni, kuten kaikkien vanhojen suurten kauppakaupunkien. 1900-luvulla täällä oli Messerchmittin lentokonetehdas tuolla Prüfeningissa, missä ennen asuimme. Sen kosauttivat liittoutuneet sodassa, mutta itse kaupungin keskusta jäi ehjäksi. Keskusta on vanhaa taloa täynnään, osaksi siksi, että kaupunki meni joskus historiansa aikana vararikkoon eikä sillä ollut rahaa uudistua, osaksi siksi, että liittoutuneet tosiaan ystävällisesti pudottivat pomminsa Messerschmittien päälle eivätkä tänne meidän asuinsijoillemme.

Yliopisto perustettiin vasta 1960-luvulla ja rakennettiin myös silloin. Kampusalue on pari kilometriä ylämäkeen keskustasta ja näyttää lähinnä hirvittävän rapistuneelta versiolta Otaniemestä. Kuuluisin entinen professori ja samalla kuuluisin regensburgilainen on Joseph Ratzinger, nykyinen paavi. Kyllä, yliopisto on katolinen. 

Roomalaisten, ristiretkien, Pyhän roomalais-saksalaisen imperiumin ja paavin lisäksi kaupungin historiaan ja nykyhetkeen kuuluu Thurn und Taxisin ruhtinassuku, joilla on linna tuossa muutaman sadan metrin päässä. Heistä kerron seuraavassa osassa.

Huomenna Suomi valitsee, kaikkein todennäköisimmin, edustajakseen oikeistolaisen suurituloisen suurten ikäluokkien heteromiehen. Asiassa on ehkä vain yksi hyvä puoli. Se, että loppuu tämä kyseisen, maassa jo tiukasti valtaa pitävän kansanosan mediauhriutuminen.

Viime päivinä on saatu kuulla ihan käsittämättömiä ulostuloja Haaviston kampanjaa (ja toki persoonaa, mutta se oli odotetttavissa) vastaan. Kampanjointi on vääränlaista, kun se on 'sirkustelua'. Konserttien ja taidetapahtumien ja flash mobien ja porukkatapaamisten sijasta pitäisi kampanjoida 'tavallisesti'. Arvokkaasti kaltaisten joukossa? Eihän se nyt käy, että politiikka on kaikille ja se on hauskaa! Olisihan se syytä säästää hyvätuloisille keski-ikäisille heteroille, kuten ennenkin.

Niinistön kampanjaorganisaatiokin veti herneen nenuun, kun Yle:n Strada kertoi Haaviston kampanjan tukikonsertista. Joku käsittämättömän pallopäinen älynväläys oli soittaa kampanjatoimistosta Yleen ja vaatia, että Haavistoakin haastateltaisiin 'tylsässä ostoskeskuksessa'. Niin että jos toisen ehdokkaan tapahtumat ovat niissä tylsissä ostareissa, ei se nyt käy että toisella on jotain ihan muuta ja näyttävämpää.

Kuten Ylen kolumnisti kirjoitti,

"Viime päivinä Niinistön taustajoukoissa on riehuttu aivan järjettömällä tavalla. Siellä on unohtunut täysin se, miten mediaa kohtaan käyttäydytään. Ilmeisesti Ultra Bra -konsertin saama huomio sai heidät polttamaan päreensä. Mopo on nyt karannut."

Mutta ehkä parhautta ovat nämä tuulikkiukkolat ja maakuntien kokoomuslaiset blogaajat, joiden mielestä Haaviston kannattajilla on meneillään joukkohysteria, kiihko, taistolaisuus, fasismi, pohjoiskorea ja stalin. Jep jep. On tietysti aina vaikeaa, kun huomaa, että aika onkin kulkenut eteenpäin, eivätkä vuosikymmenien takaiset arvopainotukset enää olekaan tärkeitä isolle osalle kansaa. Tuollainen paniikinomainen reagointi ja varsinkin ikuvanhojen mörköjen esiinveto tilanteen selitystekijöiksi vain entisestään korostaa, kuinka moni on lopulta jäänyt ajastaan jälkeen, jonkinlaiseen vanhaan kunnon Suomeen (tm), jossa asiat vielä olivat käsitettävällä tolalla ja jossa keski-ikäisen hyvätuloisen heteroveijon hegemoniaa ei uhannut yhtään mikään. 

Naamakirjassa ja palstoilla ihmiset kyselevät - näemmä ihan tosissaan - että onko Suomessa nyt edes sallittua olla oikeistolainen, kun kulttuuriväki "propagandoi" niin innoissaan Haaviston puolesta. Jaa, enpä tiedä. Kokoomus on maan suurin puolue. Meillä on kokoomuslainen pääministeri, ja kohta todennäköisesti myös kokoomuslainen presidentti. Maata on jo pitkään johdettu oikealta, eikä trendi näytä ihan kohta muuttuvan. Kaupallinen media on aika avoimesti liputtanut kokoomuslaisen ehdokkaan puolesta, ja valtiollisen median puolella kantansa ilmaissut hyllytetään. Ehkä te, hyvät kokoomuslaiset veljet, kestätte sen että muutama kirjailija, taiteilija ja lauluntekijä liputtaa toisten arvojen puolesta? Ja jos ette, lopettakaa ainakin ruikutus, koska ei ole mitään niin naurettavaa kuin hyvätuloinen suurten ikäluokkien heteromies joka yrittää väkisin asettua uhrin asemaan.

Regensburgissa on kunnolla pakkasta; on helmikuu. Satu kävi kylässä ja parin päivän aikana puhuimme supernovista, yliopistomaailmasta, matkustuksesta, vanhoista ystävistä, koirista, Battlestar Galacticasta, ruoasta, kirjoista, aivoista, polkupyöristä, elämästä ja muustakin. Ystävät ftw.

Keventämislupaukseni takia kerron vielä hyviäkin asioita tuon byrokratiapläjäyksen vastapainoksi. (Lisäksi aion lähiaikoina blogata tästä kaupungista ja alueestakin, koska niistä en ole kirjoittanut vielä paljon mitään.)

Meille on tulossa vieraita. Ystävä Sveitsistä ensi viikolla, ystävä Hollannista helmi-maaliskuussa ja ystävät Helsingistä huhtikuussa, sekä mahdollisesti vielä ystävä Hollannistakin huhtikuussa. Mahtavaa!

Arkielämä on hauskaa. Elämä tuntuu aika keveältä ja mukavalta, vaikka tilanne onkin tulevaisuuden suhteen auki.

Huomenna lähdemme päiväretkelle Müncheniin. Ensin oli tarkoitus ajaa sinne autolla ja tulla valoisaan aikaan takaisin (H ei mielellään aja pimeässä), mutta sitten huomasimme, että Deutsche Bahn tarjoaa 29 eurolla BayernTicketin, joka on jonkinlainen koko päivän koko osavaltion alueella voimassa oleva lippu viidelle. Meitä nyt ei ole kuin kaksi, mutta silti hinta on halvempi kuin bensakulut. Katsos, VR, näin se pitää tehdä!

Lipulla voi myös matkustaa paikallisliikenteen junissa, metroissa, busseissa ja raitiovaunuissa, joten München on huomenna meidän. Julkisen liikenteen kartta näyttää vähän monimutkaiselta.

Ensin aiomme mennä Suomen konsulaattiin piirustelemaan kakkosia paperiin. Sitten käymme Deutsches Museumissa katsomassa V2-raketteja ja lentosimulaattoria ja kuuautoa ja muuta metkaa. Illalla syömme vielä japanilaisessa baarissa jotain pientä ja tulemme myöhäisellä junalla takaisin Regensburgiin. Jossain välissä voisi myös löytää pari geokätköä.

Äänestys on siis se pääasia ja nuo muut toiminnot ovat bonusta. Pitää ottaa reissusta kaikki irti, sillä tietynlaisilla kakkoskierroskombinaatioilla minun on jätettävä ensimmäistä kertaa elämässäni äänestämättä. En ole kyennyt vakuuttamaan itselleni, että missään tilanteessa voisin edes jonkinlaisen pienemmän pahan periaatteella äänestää Niinistöä, Väyrystä tai Soinia. (Tai Essayahia, mutta hänen jatkoonpääsynsä vaatisi jo jotain todellista hellarijumalan interventiota.) Jos noista sitten joku pari on toisella kierroksella, säästyy minulta toinen matka Müncheniin.

Joulu oli ja meni, jotenkin nopeasti. Odotin joulua tänä vuonna ehkä enemmän kuin vuosiin mutta sitten se jotenkin sujahti ohi ilman, että osasin siihen keskittyä. Varmaan aika isoksi osaksi siksi, että joululomamme on melkoista viuhtomista paikasta toiseen, ja osaan kehittää itselleni stressin siitä, missä ehdimme käydä ja ketä ehdimme nähdä. Ei siinä oikein sitten ehdi rauhoittua tunnelmaan. Ensi vuonna tähän pitää tulla muutos.

Ihanaa toki oli, ei siinä mitään. Tapasin vanhoja ystäviä; sellaisia, jotka olen tuntenut 14-28 vuotta. Nähtiin sukulaisia ja tehtiin hauskoja asioita. Itse jouluaatto oli hauska, kun residentti 2,5-vuotias osasi ottaa siitä ilon irti. Sukulaisia kohdattiin 31 henkeä, joista yksi ihan uusi ja tuore.

Saimme ihan järisyttävän paljon upeita joululahjoja ja lisäksi minä sain mahtavia syntymäpäivälahjoja. Siis niin hienoja, että melkein nolottaa. Kiitos, suku ja kaverit. Residentti 2,5-vuotias oli myös vaikuttunut; scifileffakirjan Wrath of Khan -juliste sai aikaiseksi vilpittömän "Voi kuinka kaunis! Voi kuinka kiva!" -huudahduksen.

Nyt on sitten 2012 ja 35. Puhelimessa sain kuulla tulleeni aikuisen ikään; pitäisikö sen tarkoittaa jotain? Harkitsen ikäkriisin kehittämistä, mutta koetan vielä jarruttaa.

Vuodelle 2012 suunnittelen enemmän kivoja asioita. Töitä pitää tehdä, tulevaisuutta selvittää ja rahaa säästää, mutta muuten on keskityttävä hauskuuksiin. Aion geokätköillä, lenkkeillä, lukea hyviä kirjoja, katsoa hyviä leffoja ja matkailla pienimuotoisesti. Tiedän jo meneväni Euroopan scifi-ihmisten tapaamiseen Zagrebiin huhtikuussa ja muutkin pienet reissut lähialueille houkuttavat. Tuossa ihan ensimmäisenä matkaamme 14.1. Müncheniin äänestämään ja vierailemaan tekniikan museossa.

Vuoden pointti olkoon siis keventäminen. Ei painon, mutta elämän.

Tuo pieni Lassi. 

DNA:stani on löytynyt 2,5 prosenttia neandertaalia. Hupaisia ajatus. H:lla on prosenttiyksikön kymmenys enemmän.

Huomenna on viimeinen kokonainen päivä koto-Saksassa tänä vuonna. Tiistaina matkustan junalla Freisingiin, bussilla Frans-Josef Straussille, lentsikalla Tukholmaan, potkurilentsikalla Helsinkiin ja sitten joku on toivottavasti minua vastassa. Matkan ajattelu väsyttää jo etukäteen. Joulunviettoon matkaaminen sinänsä on toki kivaa, tänä vuonna ehkä kivempaa kuin aikoihin.

Minun piti kirjoittaa myös jotakin Christopher Hitchensistä ja Vaclav Havelista ja siitä, kuinka kumpaakin kanonisoidaan nyt vauhdilla. Molempien kohdalla viimeisen vuosikymmenen suuri virhe oli Irakin sodan kritiikitön kannattaminen; Hitchens ei koskaan onnistunut myöntämään edes että oli väärässä Irakin joukkotuhoaseiden suhteen. Hitchensin ongelma taisi olla, että hänen periaatteensa olivat niin mustavalkoiset, että ne usein johtivat hänet aivan outoihin umpikujiin. Hänelle uskonto oli suuri paha, ja islam siitä pahin versio, joten hän asemoi itsensä neokonservatiivien ristiretkirintamaan. Havel taas oli osa amerikkalaisten ns. uutta Eurooppaa, johon Donald Rumsfeld tukeutui, kun perinteiset suuret eurooppalaiset maat eivät Irakin retkestä innostuneet. 

En nyt kuitenkaan ainakaan vielä ehdi formuloida näitä ajatuksia pidemmälle, joten kerron vain anekdootin.

1990-luvun alussa kun Havel oli presidentti, kävi hän vierailulla Pasilassa. En tiedä miksi, mutta hän tutustui siellä myös kaupungin vuokrataloon. Me teinit parveilimme Rahakamarintorilla ihmettelemässä Havelia ja vierailua. Kaupunki oli valmistautunut; sen rapun se kerros, jossa Havel vieraili, oli pintaremontoitu ja maalattu, mutta muita kerroksia ei.

Eivät ne sentään rakentaneet ympärille kulissimaisemaa.