Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Baijerinsuomalainen.

Sivut
Laskuri

Site Meter

flickr
www.flickr.com
Kävijävakooja
Geostats
Profile for finntzt
01.01.2012 - 23:29
1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin? 
 
Valmistuin korkeakoulusta. Olin omaishoitajana. Osallistuin juoksukilpailuun. Tunsin oloni vieraaksi Suomessa.
 
 
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja teetkö enemmän ensi vuodelle? 
 
En luvannut mitään. Nyt lupaan että juoksen taas säännöllisesti.
 
 
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? 
 
No juu. Maailmaan tulivat siskonpoika Lassi, H:n veljentytär Lumia, serkunpoika Eemil ja ystävien lapset Ansa, Ella, Viljami, Kaisla ja Touko. 
 
 
4. Kuoliko kukaan läheisesi? 
 
H:n Jenni-mummo ja sitten eräs Hollannin aikojen ystävämme.
 
 
5. Missä maissa kävit? 
 
Vietin tammi-helmikuun Hollannissa, maalis-huhtikuun Suomessa, touko-kesäkuun Hollannissa ja loput Saksassa. Lisäksi kävin Tsekissä, Ruotsissa, Tanskassa ja Itävallassa. Matkailu jäi siis edellisvuosia huomattavasti vähäisemmäksi, vaikka oli sitä kyllä tässäkin. 
 
 
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011? 
 
Haluaisin, ettei kenellekään lähellä kävisi mitään ihan kamalaa. Ja sit kiitos yhden rantaloman.
 
 
7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi? 
 
9.7. oli sekä viimeinen opiskelupäiväni että H:n onnettomuuspäivä.
 
 
8. Mikä oli suurin saavutuksesi viime vuonna? 
 
Valmistuminen.
 
 
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi? 
 
En onnistunut polkaisemaan fotaajan uraa käyntiin. Ne olosuhteet. Ylisuorittajana tunnen silti asiasta epämääräistä syyllisyyttä.
 
 
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista? 
 
Minulla oli yksi nuhaflunssa. H:lla sitten oli mrsa, keuhkokuume ja se onnettomuus ja sen kaikki jälkiseuraukset. Mielelläni olisin tasannut tauti- ja vammakuormaa hieman.
 
 
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? 
 
En muista että olisin ostanut mitään erityistä.
 
 
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä? 
 
Siskontyttäreni Ronjan.
 
 
13. Kenen käytös masensi?
 
Kahden opiskelutoverini ja muutaman muunkin holskukaverin. Muutaman ihmisen kesällä ja syksyllä. Suomen kansan syvien rivien.
 
 
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? 
 
Vuokriin, asunnonmetsästykseen ja sensellaiseen. Valmistumiseen meni myös paljon.
 
 
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi? 
 
Valmistumisesta. Siitä, että asutaan taas H:n kanssa samassa kodissa arkena ja juhlana.
 
 
16. Mikä laulu / levy tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011? 
 
Joanna Newsomin Peach Plum Pear.
 
 
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko: 
 
a) onnellisempi vai surullisempi?
 
Enpä oikeastaan tiedä. 
 
 
b) laihempi vai lihavampi? 
 
Pari kiloa vähemmän minua taitaa olla. Kesällä paino putosi 45 kiloon mutta viisi kiloa tuli takaisin syksyllä. Juoksemisen takia kroppa on kyllä eri muotoinen kuin ennen.
 
 
c) rikkaampi vai köyhempi? 
 
Köyhempi.
 
 
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän? 
 
Luottaneeni, että kaikki kyllä järjestyy.
 
 
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? 
 
Pelänneeni.
 
 
20. Kuinka vietit joulua? 
 
Omien parissa, ensin Pasilassa, sitten Paraisilla, sitten Porissa ja sitten Kotkassa.
 
 
22. Rakastuitko vuonna 2011? 
 
Minähän olen tässä ollut tuon saman miehen kanssa kohta 12 vuotta.
 
 
23. Kuinka monta yhdenyön juttua? 
 
0
 
 
24. Mikä oli suosikki-tv-ohjelmasi? 
 
Battlestar Galactica. Uusi versio, ei se 80-lukuinen!
 
 
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan? 
 
Sanotaan, että viha on liian voimakas sana, mutta tunnen negatiivisia tunteita paria sellaista kohtaan, joiden suhteen olin viime vuonna tähän aikaan vielä positiivisella mielellä.
 
 
26. Mikä oli paras lukemasi kirja? 
 
En oikein muista. Richard Feynmanin Perfectly Reasonable Deviations from the Beaten Track oli kyllä hyvä. 
 
 
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi? 
 
Joanna Newsom ehkä.
 
 
28. Mitä halusit ja sait?
 
Tutkinnon. Hifkille mestaruuden ja Suomelle myös. Heh heh.
 
 
29. Mitä halusit muttet saanut? 
 
Loman. Selvyyttä jatkoon. Rentoutumista ja rauhaa. Töitä valokuvaajana. Vasemmiston veret seisauttavan vaalivoiton.
 
 
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna? 
 
En muista nähneeni elokuvia.
 
 
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit? 
 
Täytin 34 ja siitä on ihan kohta vuosi.
 
 
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän? 
 
Jos H ei olisi kiivennyt eikä pudonnut.
 
 
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011? 
 
Hyvä jos muistin pukeutua. Mutta joo, kapeat farkut ja pitkähihainen t-paita. Tai sitten t-paita, juoksuhousut ja lenkkarit.
 
 
34. Mikä piti sinut järjissäsi? 
 
Helvetinmoinen sinnikkyys.
 
 
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi? 
 
Eduskuntavaalit ja noi persut.
 
 
37. Ketä ikävöit? 
 
Ystäviä; nyt niihin kaikkiin on taas satoja kilometrejä, Regensburgissa en tunne ketään. Mutta ikävöintitilanne on silti tosi jees verrattuna aikaisempaan, koska asumme taas H:n kanssa samassa kodissa. Se on oikeasti erittäin pop ja hip ja arki on hauskaa.
 
 
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen? 
 

Tuo pieni Lassi. 

02.01.2011 - 23:31

 Tein tämän meemin kirjoitettuani 10144 sanaa lopputyötäni. Tarvitsin hetken lepoa ennen kuin luen työn läpi ja lähetän sen printattavaksi. Onneksi sitä saa vielä paikkailla maaliskuun 10. päivään asti.

Vuosi 2010

1. Mitä sellaista teit vuonna 2010, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Matkustin Afrikkaan. Olin työharjoittelussa. Juutuin lentokentälle. Ajoin autoa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

Lupauksettomalla linjalla mennään yhä.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Serkkuni.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Rakas vanha tätini Hulda, vanha ystäväni Mikko ja luokkatoverini Tonio.

5. Missä maissa kävit?

Saksassa, Belgiassa, Suomessa, Puolassa, Tsekissä, Italiassa, Sveitsissä, Itävallassa, Ruotsissa, Tanskassa, Liettuassa, Latviassa ja Ugandassa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2011, jota puuttui vuodesta 2010?

Lepoa ja rauhaa. Ja tutkinnon.

7. Mitkä vuoden 2010 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Päivämäärät eivät oikein jääneet mieleen.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Varmaan se, että uskalsin sompailla Kampalassa omin päin ja tutustua tuntemattomiin. Ai niin, ja oli mulla pari gallerianäyttelyäkin.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

Joissakin kouluhommissa olen kai ollut harmittavan laiska.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Vuonna 2010 olin enemmän kipeänä kuin aikoihin. Oli pari angiinaa ja influenssa. 

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Ne oli varmaan niitä matkalippuja. Tai iPhone.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Siskontytön.

13. Kenen käytös masensi?

Joidenkin luokkatovereiden. Työnantajan. KLM:n työntekijöiden.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Kouluun, ruokaan, matkalippuihin, kuten aina.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Afrikasta.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2010?

Wave Your Flag, siis se futisbiisi. Se soi Ugandassa koko ajan, ja sen jälkeen Hollannissa ja Saksassa.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?

Ehkä surullisempi. Tai apeutta on ollut enemmän, ehkä se on lähinnä stressiä.

b) laihempi vai lihavampi?

Sama.

c) rikkaampi vai köyhempi?

Köyhempi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Nähneeni tiettyjä ystäviä.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Stressanneeni.

20. Kuinka vietit joulua?

Vanhempien luona tavanomaiseen tapaan. Olin jonnin verran kipeänä.

22. Rakastuitko vuonna 2010?

En.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

0.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Sopranos, jonka katsoin läpi alkusyksystä.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Miten tuon nyt muistaisi.. 

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

En ole oikein kuunnellut musiikkia.

28. Mitä halusit ja sait?

Kesäloman Suomessa.

29. Mitä halusit muttet saanut?

Enemmän vapaa-aikaa.

30. Mikä oli suosikkileffasi vuonna 2010?

Näinköhän mä jonkun leffan?

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

Täytin 33 ja siitä on tässä puolen tunnin päästä vuosi. Hengasin Helsingissä.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Vähempi stressi.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2010?

Ne samat sammarit ja dokkarit.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Kaverit.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

Hollannin vaalit.

37. Ketä ikävöit?

Puolisoa, sukua, ystäviä. Ne kaikki asuu kaukana.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Enpä osaa laittaa järjestykseen.

09.10.2009 - 20:55

Olin tänään 11 tuntia duunissa (tai no, oli siinä yhteensä 3 tuntia työmatkoja eli vain 8 tuntia töitä), mutten jaksa siitä just nyt kirjoittaa muuta kuin että kivaa oli. Nyt viikonlopun alkamisen kunniaksi teen meemin tässä odotellessani H:ta autobaanalta kotiin.

Kassimeemi: kerro, mitä kassisi sisältää.

Tämänpäiväinen kassini sisälsi seuraavaa:

Canon EOS 5D

50mm f/1.8 objektiivi

24mm f/2.8 objektiivi

100mm f/2.8 objektiivi

akkukahva

2 akkua

salama

salamakenkäplugijuttu

2 vastavalosuojaa

2 muistikorttia

pieni peili

kuulakärkikynä

moleskin-muistivihko, sininen ja pieni

Susan Sontag: On Photography

Ina Rae Hark: Star Trek

lompakko

Hakusessa olisi nyt uusi reppu, johon sopisi tuo kaikki roina + 15-tuumainen läppäri piuhoineen.

09.04.2009 - 22:32

Sirokolta bongattu parisuhdemeemi.

Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?

Muutaman kuukauden tunnettiin silleen "it's complicated" -statuksella ja sitten aloitimme seurustelun. Varsinaisia "vain kavereita" ei olla kai koskaan oltu.

Kuka pyysi ketä ulos?

H pyysi minua kohdattuamme ensin virtuaalisesti sfnet.huuhaassa.
 
Missä ensimmäiset treffinne olivat?

Akateemisessa kirjakaupassa. Eikö olekin sopivaa.

Kuinka vanhoja olette?

32 ja 36.


Kumman sisaruksia näette enemmän?

Kummankin ihan liian harvoin. :-( Yleensä Suomessa käydessämme nähdään kumpiakin. Ehkä H:n vähän harvemmin koska H:n veli asuu vielä kauempana kuin mun sisko.

Onko teillä yhteisiä lapsia?

Ei.


Entä lemmikkejä?

Meillä on Savu, pieni kääpiöhamsteri.

Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?

Tällä hetkellä tämä vuoden kestänyt erillään asuminen ja se, että emme ole muutamaan vuoteen voineet suunnitella elämää kovin pitkälle.

Kävittekö samaa koulua? Oletteko kotoisin samasta kylästä?

Ehei. H:n juuret ovat lännessä, minun idässä. Samassa maassa mutta ihan eri puolilla sitä.

Kumpi on älykkäämpi?

Vaikea sanoa. Matemaattisessa hahmottamisessa H on ehdottomasti huomattavasti parempi kuin minä, kielellisessä taas päinvastoin.

Kumpi on herkempi?

Riippuu ihan asiasta. H on herkempi maailman pahuudelle ja tekeekin asioille jotain. Mä taas suren yksilökohtaloita enemmän. Ainakin näin luulisin että tämä menee.
 
Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?

Tuossa torin intialaisessa. Suomessa käytiin Kampin Mt. Everestissä.
 
Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet?

Japani. Me ollaan reissattu yhdessä paljon, mutta yleensä Euroopassa. Viime marraskuussa päästiin vihdoin kauemmas.

Kummalla on hullummat eksät?

Eiköhän meillä kummallakin ole ihan normaalit.

Kummalla on pahempi temperamentti?

Minulla kyllä varmaan. H on aika rauhallinen, mutta sitten kun hermostuu niin on oksat pois. Mä taas äsähtelen joskus pienistäkin asioista.

Kumpi laittaa ruoan?

Kumpi milloinkin, tai sitten yhdessä.

Kumpi on sosiaalisempi?

Ehdottomasti minä. Mulle on muiden seura huomattavan tärkeää, ja koetan kerätä ihmisiä ympärilleni. H tykkää myös ihmisistä, mutta pärjää ihan hyvin itsekseenkin.
 
Kumpi on siisteysintoilija?

H. Mä päädyn ihan hirveään kaaokseen aina kun olen yksin kotona. Sitten siivoan just ennen H:n kotiinpaluuta. Paitsi jos on niin kauhea kiirus etten edes ehdi, ja sitten hävettää.

Kumpi on itsepäisempi?

H. Mä luovutan paaaaljon helpommalla.

Kumpi vie suuremman osan sängystä?

No toinen on iso mies ja toinen pieni nainen, että siitä luonnollisesti voi päätellä.
 
Kumpi herää aikaisemmin?

Minä. Mun pitää olla akatemialla useimpina aamuina aikaisin, H:lla taas ei yleensä ole mitään kiinteitä työaikoja. Hänellä kääntyykin päiväjärjestys helposti käänteiseksi. Niin kääntyy joskus minullakin, mutta lukujärjestys pitää uni- ja valveajat arkiaikoina hyvin aisoissa.
 
Kummalla on suurempi perhe?

Jos tällä tarkoitetaan lähisukua niin minulla. Mulla on tosi kiinteästi yhteyttä pitävä aika laaja lähisukulaisverkosto. Lapsuuden perheet meillä on samankokoiset.


Saatko usein kukkia?

Kyllä mä joo niitä aina silloin tällöin saan.
 
Kumpi on mustasukkaisempi?

Minä olin joskus mutta en nyt taida enää. Turhia komplikaatioita sellainen vain toisi. Luottamus pelaa.
 
Kuinka kauan kesti, ennen kuin suhteesta tuli vakava?

En mä osaa sanoa, kun en tiedä, mitä "vakava" tarkoittaa. :-) Kihloihin mentiin 4 vuoden jälkeen, naimisiin siitä sitten seuraavana vuonna.

Kumpi syö enemmän?

H syö enemmän. Varsinkin karkkia.
 
Kumpi pesee pyykit?

Useammin minä. H taas tiskaa useammin. Nyt pitää kummankin toki arkena hoitaa kumpikin homma, kun erillään ollaan.

Kumpi on parempi tietokoneiden kanssa?

Minä. H ei oikein ole kotonaan elektroniikkavimpaimien kanssa (teoreetikko kun on) ja minä taas olen kasaillut ja purkanut laitteita ikäni & työskennellyt tietokoneiden parissa 8 vuotta.
 
Kuka ajaa autoa, kun olette yhdessä?

No mulla ei ole vieläkään ajokorttia. Noin kerran vuodessa me vuokraamme auton ja sitten H ajaa ja minä toimin kartturina. Autot ovat mulle hyvin tuntemattomia otuksia; en vieläkään esimerkiksi tajua, että mitä se kytkin oikein tekee. Vaikka asian on jo useampi minulle yrittänyt selittää.. H ajaa turvallisesti ja rauhallisesti, mistä tykkään.

14.01.2009 - 22:29

Zepan suunnasta pukkaa meemiä. Olen minä tämän muistaakseni joskus ennenkin tehnyt, mutta päivityksen paikka.

Kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäni.

Minulla on eri hankala purukalusto. On vaikea syväpurenta, joka löystyttää yläetuhampaita ja tuhoaa kudosta. Pitäisi kuulemma mennä leukaleikkaukseen. Lisäksi minulle ei tullut kaikkia rautahampaita ollenkaan, vaan neljä hammasta jäi maitohampaiksi. Ne ovat toki oikomishoidon ym. operaatioiden seurauksena jo menneet. Yksi on korvattu implantilla, ja implanttileikkauksesta sain leukaluuhun bakteerin. Bakteeri tulehdutti luun, ja samalla hermo vaurioitui. Oli kolme kuukautta kamalaa hermokipua. Nykyään, kolme ja puoli vuotta myöhemmin, on leuassa yhä euron kolikon kokoinen tunnoton alue. En silti pelkää enää hammaslääkäriä, tylsää olisi pelätä, kun siellä joutuu koko ajan ravaamaan. Varsinaisia reikiä minulle ei ole aikuisiällä tullut yhtään.

Kuuluin penskana ja nuorisona Oranssiin ja valtailin taloja. Olin poliisin kiinniottamana pariin otteeseen, asustin Putkinotko-nimisen vallatun bensiksen yläkerrassa ja remppasin Intiankadun puutaloja. Oi niitä aikoja.

Tutustun helposti uusiin ihmisiin, paitsi Hollannissa. Juttelen vieraille ihmisille kulkuvälineissä. Yleensä he onneksi juttelevat takaisin.

Pidän jääkiekosta ja kannatan Stadin ykkösiä eli Helsingin IFK:ta. Toinen suosikkijoukkueeni on Kotkan Titaanit, joka pelaa milloin Mestiksessä, milloin pykälää alempana. Ennen jaksoin seurata NHL:ääkin, mutta nykyään en viitsi.

Täytin puolitoista viikkoa sitten 32, olen 152 senttiä pitkä ja painan noin 50 kiloa. Kengänkoko on 37,5, kuppikoko kaikkein pienimmäisin A ja verenpaine viimeksi mitattaessa 120 / 60. Likinäköä on -6:n ja -8:n verran. Veriryhmä on 0+.

Pidin ennen itsestäänselvänä, että haluan asua kaupungin keskustassa vanhassa kauniissa asunnossa koko ikäni, mutta nykyään haaveilen omasta pihasta ja kasvimaasta. Koirallekin saisi olla tilaa, ja tietysti tenaville. Työni tekisin mieluiten kotoa deadlinepohjalta. Kummasti ne haaveet iän myötä muuttuvat.

Ketähän tähän nyt sitten haastaisi? Tämä on kiertänyt takuulla koko blogosfäärin ennen minulle päätymistään. En nyt ensi vilkuilulla löydä ketään, jolla tämä ei olisi jo käynyt. Haasteen saa siis vapaaehtoisesti napata mukaansa tästä...

 

01.01.2009 - 15:05
Uuden vuoden kunniaksi meemeilyä.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008 mitä et ole ajatellut tekevasi aiemmin?

Lensin pitkästä aikaa lentokoneella, 11 kertaa (en uskalla enää mennä hiilijalanjälkimittariin).

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

En tee uudenvuodenlupauksia.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Juu.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei. Mutta lähipiirin läheisiä kyllä.

5. Missä maissa kävit?

Belgiassa, Ranskassa, Luxemburgissa, Sveitsissä, Saksassa, Italiassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa ja Japanissa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2009, jota puuttui vuodesta 2008?

Rauhallista kotielämää puolison kera.

7. Mitkä vuoden 2008 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Ystävien lasten syntymäpäivät, ainakin toivottavasti.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Propedeuse-todistus. Se, että olen pärjäillyt itsekseni Hollannissa. Jaksaminen.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

Liikuntaharrastuksen karahtaminen laiskuuteen, jälleen kerran.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Oli yksi tunnoton varvas kesällä ja astmaoireita talvella.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Macbook Pro.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Luokkatovereiden.

13. Kenen käytös masensi?

Luokkatovereiden.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Printteihin ja filmiin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Japanista!

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2008?

Lail Aradin Winter. Kuulin sen Arlesissa fotofestareilla ja se nauratti.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi? En oikein tiedä, aika samoissa menee.

b) laihempi vai lihavampi? Sama.

c) rikkaampi vai köyhempi? Köyhempi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Fotanneeni omia proggiksia. Levänneeni.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Stressasin ihan liikaa.

20. Kuinka vietit joulua?

Omissa porukoissa.

22. Rakastuitko vuonna 2008?

E.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Ei yhtään.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Sairaala. :-)

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En vihaa ketään.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Joe Haldemanin Forever War. Luin liian vähän viime vuonna.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Lail Arad

28. Mitä halusit ja sait?

Paljon reissuja ja Suomessa oloa.

29. Mitä halusit muttet saanut?

Varmuutta tulevaisuudelle.

30. Mikä oli suosikkileffasi viime vuonna?

7 Up Series

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit silloin?

Täytin 31 3.1.2008, olisinkohan ollut Pasilassa ja illalla matkalla kotiinpäin.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Varmuus tulevaisuudesta.

33.Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2008?

Öh. Mulla on sammareita ja t-paitoja vieläkin.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Kahvi ja sohva.

35. Kenestä julkkiksesta haaveilit eniten?

Ei ole tapana.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

USA:n vaalit, Suomen kummallisvaalit.

37. Ketä ikävöit?

H:ta, kun ollaan erillään. Suomessa olevia sukulaisia ja ystäviä kun olen Hollannissa.

38.Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

R'damin Laura.

39. Kerro arvokas elämän oppitunti jonka opit vuonna 2008.

Kyl se siitä.

25.11.2008 - 01:36
Jospa lahjoitti minulle e:n.

Kirjoita blogiisi 10 sanaa, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella, ja lisää mukaan selostus, mitä kyseinen sana sinulle merkitsee ja miksi.

eläimet

Olen aina ollut suunnattoman eläinrakas, tarkemmin vielä kissaihminen. Suurimman osan elämästäni olen elänyt kissojen kanssa. Nyt ei kissa ole mahdollinen, H:n pahan allergian takia, ja tämänhetkinen lemmikkimme onkin hamsteri. Toivon, että tulevaisuudessa voimme ottaa koiran.

eksyminen

Olen tosi huono hahmottamaan ilmansuuntia ja maantiedettä yleensäkään. Voin hyvin eksyä kotikulmillani, jos kuljen hieman tavanomaisesta poikkeavaa reittiä. Minun on opeteltava reitit moneen kertaan, jotta yleensäkään löytäisin edes niihin paikkoihin, joissa käyn jatkuvasti.

elämäkerrat

Nautin elämäkertojen lukemisesta. Lainailen niitä kirjastosta. Parhaillaan on meneillään Barack Obaman nuoruuskuvaus Dreams from my Father.

elokuvat

Katsoin ennen paljon elokuvia. Nykyään tämä harrastus on jäänyt vähemmälle, kun ei ole oikein aikaa, eikä samalla tavalla mielenkiintoista tarjontaakaan. Tällä viikolla tosin Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaali korjaa tilannetta. Dokumentit ovatkin suosikkejani.

eno

Minulla on vallan erinomainen eno. Lapsena siskon kanssa kutsuimmekin häntä aina vain enoksi, josta sitten enon omat lapset hämmentyivät ja ottivat käyttöön saman nimityksen. Nykyään sanotaan Jore tai Eno Jii, mutta enona minä häntä yhä ajattelen.

ehtiminen

Olen niitä ihmisiä, jotka ovat turhantarkkoja ajoissa olemisesta. Tänäänkin ehdin tunnille vaikka junat eivät kulkeneet, mikä sitten vähän harmitti kun kukaan muu ei ehtinyt.

erilaisuus

Täällä varsinkin olen tuntenut olevani erilainen; eri ikäinen, eri kieltä puhuva eriskummallinen erityistapaus. Entisessä perusyhteisössäni Atkosin porukassa tuntui, että olemme kaikki erilaisia ja erikoisia ja sellaisinaan hyväksyttyjä. Nykyisin erilaisuuden esiintuomista pitää hieman varoa.

evidenssi

Pyrin ajattelemaan asioista tieteellisesti ja siksipä vaadinkin evidenssiä esitetyistä väitteistä.

ei

Minun on tosi vaikea sanoa ei. Jos joku minulta jotain pyytää, varsinkin aikaani, on minun lähes mahdoton kieltäytyä, vaikka tietäisinkin, että aikaa ei oikeastaan ole. Tulee kauhean huono omatunto. Tästä johtuen joudun välillä koululla jotenkin hyväksikäytetyksi, kun olen opettanut oppilastoveritenavat siihen, että minulta riittää aina aikaa ja apua.

evoluutio

Jeesus-kalalla on jalat. :-) Eksyin joskus muutamaksi vuodeksi seuraamaan sfnetin evoluutiokeskusteluryhmää, ja hämmästyin; vielä on ihmisiä, joille evoluutio ei olekaan se todennäköisin lajikehityksen selitysmalli. Minua kiinnostaa sekä evoluutiobiologia että evoluutiopsykologia; satuin pääsemään joskus Stephen Jay Gouldin luennolle ja Dawkinit on luettu. Itse siellä sfnetin ryhmässä en jaksa vääntää - jotkut nettiriidat ovat ikuisia, pöytään kannetusta todistusaineistosta riippumatta.


Kommenttilaatikossa saa pyytää kirjainta, jos tahtoo meemiin mukaan.

21.11.2008 - 18:39
Zepa paiskasi meemihaasteella, eli...

1. Valitse vähintään viisi irtokarkkilaatua, jotka valitsisit oikeastikin karkkipussiisi.
2. Ota karkeista joko itse kuvat tai nappaa ne netistä ja julkaise ne blogissasi.
3. Tämän jälkeen haasta vähintään vähintään kolme ihmistä tekemään tämä meemi, ja linkkaa heidän blogeihinsa. Voit haastaa myös useamman! Koita arvata, mistä nameista he tykkäävät.
4. Halutessasi voit vielä selvittää sanallisesti valintojasi…

Hmm, irtokarkkeja en niin muista.. mutta kokeillaan karkkeja yleensä. Tämän hetken ykkössuosikki on C1000:sta saatava soft nougat, jossa on hedelmänpaloja ja pähkinöitä:


Sitten tietysti Dracula-pillerit:



Dragster-salmiakkirenkaat:



Apteekin salmiakki:



ja lopulta ehdoton klassikko, ehkä kaikista paras kaikessa monipuolisuudessaan; Jelly Bellyn originaalit jellybeanit. Näistä parhaita ovat popcorninmakuiset, kanelit, kahvinmakuiset ja salmiakit, tietysti.



Kuvat kaikki kaivettu netistä. Haaste lähtee Jaanalle, Riitalle ja H:lle.

Ainii, noista salmiakeista vielä sen verran, että hollantilaiset kyllä ymmärtää niiden päälle. Kaverini just toivoi turkinpippureita 19-vuotislahjaksi. Mutta muuten nämä keskempieurooppalaiset eivät oikein osaa. Saksalainen luokkatoveri kävi sylkemässä tarjoamani vinoneliösalmarin roskikseen.