Viime viikolla meitä opetti Anton Corbijn. Kyseinen setähän on kuuluisa mm. Depeche Moden levynkansista, U2:n videoista ja elokuvista Control ja The American. Hän oli ujonoloinen, epävarma tapaus, joka namedroppasi enemmän kuin kukaan tapaamani ihminen - tosin hyvästä syystä, mieshän viettää kaiken aikansa kuuluisuuksien kanssa. Hänen kanssaan oli kuitenkin helppo puhua.

Setä Corbijn tutkailee portfolioitamme.

Muutama anekdootti. 

U2:n Joshua Tree -levyn nimi tuli Corbijnin kautta. Hän oli kuvannut autiomaassa Captain Beefheartia ja nähnyt siellä kyseisiä puita. 

Bono haluaa kuulemma kaiken olevan kamalan suureellista ja isoa. Ehkä napoleonkompleksi, hän kun on pieni mies.

Corbijn tekee uutta valokuvakirjaa Tom Waitsin kanssa. Hän tosin sanoi vain Tom, kunnes minä kysyin että kuka? Waits, Tom Waits tietysti. Ja minä olin että aha.

Mick Jagger oli 90-luvulla huolissaan ulkokuvaustilanteissa. Hän sanoi "I'm afraid that it's gonna be an uncontrollable situation". Myöhemmin Corbijn tajusi, että Jagger oli huolissaan siitä, kuinka vanhalta hän näyttäisi luonnonvalossa.

Corbijn käyttää luonnonvaloa, omien sanojensa mukaan lähinnä koska ei jaksa kantaa mukanaan mitään turhia varusteita. Ensimmäisten kirjojen hillitön kontrasti taas tuli siitä, että kehite oli liian lämmintä.

John Lee Hookeria ei voinut kuvata, jos kuvaajan vieressä ei seissyt nätti vähäpukeinen nainen.

Corbijn alkoi kuvaamaan, koska ujona ihmisenä hänen oli helpompi päästä lähelle mielenkiintoisia musiikkialan ihmisiä, kun hän katsoi heitä etsimen läpi. Hän pyrki kolme kertaa taideakatemiaan muttei päässyt.

.....

H oli viikonloppuna täällä. Kumpikin kuvittelimme, että hänellä oli paluulippu tiistaille, mutta sunnuntai-iltana huomasimme, että se olikin maanantaille. Hyvä että huomasimme, olisi tullut kalliiksi. Minä menen R'burgiin ensi viikon loppupuolella. Se onkin sitten viimeinen kerta kun käyn Carl-Maria-von-Weberstraßella täti Waldowskan talossa. Parin viikon päästä H jo muuttaa, todennäköisesti Pentlingiin. Pentling onkin melkoinen menomesta, viitisentuhatta asukasta joista yksi on paavi. Webisivutkin ovat modernin hehkeät.

.....

Fotailen harjoitustalossa. Opettajat alkavat suhtautua positiivisemmin siihen, että teen lopputyöni Helsingissä. Että jos jollain on jossain Itä-Länsi-Pasilan suunnilla vaihtokämppää tai alivuokrahuonetta helmi-maalis-huhtikuussa... käyn varmaan kuvaamassa kahteen kolmeen otteeseen ja viivyn joka kerta kolme viikkoa. Mutta tämä on nyt vasta suunnitelmaa. Sitä ennen kohteena on harjoitustalo. Paikka, jossa kuvaan, jotta saan kuvaustreeniä. Tämä on opiskelijakoti. Sen näkee.

Viikonloppuna taas uudestaan kuvaamaan, tällä kertaa ehkä ihan eri formaatissa. Sitä ennen pitäisi kirjoitella lopputyötä. 

Heinäkuu alkaa olla lopuillaan, ja samalla tämä Regensburgissa oleilu. Helteet väistyivät ja vaihtuivat viileäksi sateeksi. Viimeisinä hellepäivinä meillä oli täällä Roos ja Robin käymässä, olimme ensimmäinen etappi heidän Itä-Euroopan turneellaan, joka nyt on edennyt Bratislavan kautta jonnekin Balaton-järvelle. Oli mukavaa, katselimme kaupunkia ja kävimme viilentymässä järvellä. Robin oli juuri toipumassa jostain, jonka hänen lääkärinsä oli määrittänyt influenssaksi, ja nyt sitten H on ollut pari päivää kovassa kuumeessa ja säryssä. Taisi tarttua.

Keskiviikkona meidän olisi tarkoitus lähteä ajamaan täältä Varsovan ja Pärnun kautta Tallinnaan ja siitä yli Helsinkiin.  Minua huolettaa, että meillä on liian tiukka ajoaikataulu - 12-tuntiset ajopäivät ja yksi kuski! - mutta H sanoo että ei tasan käytetä matkaan enempää aikaa. Joten kai näillä on nyt vain mentävä, jos tuo kuski nyt toipuu tarpeeksi nopeasti, jotta yleensä pääsemme aikataulussa lähtemään. Minullahan ei sitä korttia vielä ole.

Olen saanut aikaiseksi koulun suhteen aika vähän. Olen miettinyt kirjallista lopputyötä ja nyt minulla on kaksi aihe-ehdotelmaa jonkin verran pohjustettuna, kolmas pitää vielä kehitellä. Pääsen heti syyskuussa tekemään tilaustyötä galleria Pulchriin, jonkinlaista artist-in-residence -hommaa kymmeneksi päiväksi, ja sekin pitäisi valmistella todella hyvin. Mutta jotenkin tämä heinäkuu on ollut aika väsyä aikaa, ja olen ehkä sitten tarvinnut lepoakin. Olisi silti kannattanut potkia itseään työskentelemään enemmän, sillä tämä tarkoittaa, että minun pitää miettiä projekteja Suomessa aika paljon.

Tänään on Oranssifest ja samalla Oranssin 20-vuotisjuhla Alppipuistossa. Harmi, ettemme ole sielläpäin vielä. Siellä olisivat ystävät ja toverit. Aika kauan on siitä, kun Kookos vallattiin ja vähän helevetin pitkä aika Putkinotkostakin.

Ei tästä kesästä ainakaan suru-uutisia puutu.

 Isotätini Hulda lähti viimeiselle matkalleen maanantaina 97 vuoden iässä. Minä olen muistellut kesäpäiviä Vanhojen Tätien luona, talossa, jossa oli postin puoli ja tätien puoli, ja vieressä junarata, ja surrut sekä Huldaa että yhden aikakauden loppumista. Nyt vasta tajusin, outoa kyllä, kuinka ikuisena olen pitänyt niitä asioita, jotka olivat minun lapsuuteni jonkinlaisia kulmakiviä. Sitä kuvittelee aina että niihin voi palata, niistä voi pitää kiinni, ja että kyllä sitä ehtii. Mutta aika kuluu, ja yhtäkkiä on myöhä.

Täällä Baijerissa on yhä sietämättömän kuuma. Lisäksi H on kipeänä, muttei tietenkään sen verran, että jäisi kotiin lepäämään. Olemme käyneet lenkillä auringon laskettua. Ensi viikolla pitäisi tulla pari vierasta Hollannista, ja sitä seuraavalla viikolla ajamme Tsekin, Puolan ja Baltian kautta Suomeen.

Siirryin eilen Delftistä Regikseen, onneksi junalla, joten matka meni ihan ilman ongelmia. Nyt Eurooppa on lennoton. Mielenkiintoista. Onneksi tämä tapahtui nyt eikä puolentoista viikon päästä, jolloin armaat ystävät matkaavat Suomesta meidän luoksemme.

Sunnuntaina olin Gerillä ja Riitalla syömässä hyvää ruokaa ja kakkua, keskustelemassa valokuvauksesta ja muusta, ja saunoakin sain. Kiitoksia! Hieman nolotti, kun kotiin palattuani fotorepussa oli yhä se viinipullo, jonka olin varannut tuomisiksi. Seuraavalla kerralla sitten.

Keskiviikkona vietimme Marloesin synttäreitä - 21! - ja Fleurin läksiäisiä. Vaikka saa nyt nähdä, josko Fleurin maanantainen lento Etelä-Afrikkaan pääsee lähtemään yhtään mihinkään.

Keskiviikkona olin myös koululla ja sain päähäni monta ideaa. Olenkohan jotenkin institutionalisoitunut, kun tarvitsen kouluympäristön kyetäkseni jonkinlaiseen luovaan ajatteluun? 

Tällä viikolla olen

• nukkunut kirkon toimistossa
• tulkannut komennusmiesten ja jonkun Leonardon välillä flaamista suomeksi ja toisinpäin, aiheena 80-lukulaisen Mersun bensatankin hankkiminen Belgiasta + yksi toinen kuvio, jota en voi mainita
• istunut Antwerpenin satamassa merimieskapakassa entisen rekkakuskin kanssa
• matkannut pari tuntia junassa, jonka lämmitys oli rikki
• jutellut tsunamiuhrin kanssa
• kuljettanut pakasteita Brysseliin
• istunut kadulla selkä seinää vasten ja pitänyt halausotteessa vanhaa, vanhaa miestä, joka oli kaatuillut naamansa vereen ja oli niin hämmentynyt, että yritti juosta päätä pahkaa ajotielle - odottelimme ambulanssia ja minä yritin rauhoitella häntä, vaikkei hän tuntunut olevan ihan tässä maailmassa
• rakentanut näyttelypienoismallin, jossa on myös Warhammer-hahmo
• lähtenyt väsynä bileistä kotiin ennen miesstrippareiden esitystä
• tehnyt muutaman aika hyvän kuvan

Superuteliaalle ihmiselle, joka haluaa tietää elämästä ja ihmisistä ihan kaiken, on tämä kyllä ihan oikea homma. Fotaajan viikko on kummallisia kohtaamisia täynnä.

Sisko ja siskontytär olivat kylässä viikon ajan. Emme turisteilleet ympäri Hollantia, vaan hengasimme lähinnä tässä kodin piirissä. Viisi kuukautta vanhan ehdoilla on helpompi toimia, kun ei yritä liian hankalia siirtoja. Ehtii sitä Amsterdamiin myöhemminkin.

Ronja on kyllä takuulla maailman kaunein ja ihanin vaavi. Tottui tähän tätiin aika äkkiä ja hymyili kovasti. Maanantaina Hollannin tytöt kävivät ihailemassa pientä ja eilen teimme esitelmää porukalla, joten talossa on ollut enemmänkin populaa ajoittain. Nyt tuntuukin kovin hiljaiselta ja tyhjältä täällä.

Oli kyllä ihan mahtavaa viettää aikaa Riinan ja Ronsun kanssa. Koulutyöt jäivät vähemmälle ja nyt onkin sitten taas aika paiskia töitä urakalla. Sitä ennen kuitenkin ohjelmassa Paris Photo, jonne lähdemme tyttöjen kanssa ajamaan huomenaamulla kahdeksan maissa. Kolme kuskia, viisi tuntia ajamista, pitäisi onnistua... vaikka minua hieman hirvittää se, että kaikilla kolmella on ollut ajokortti vasta kesästä. No. Eiköhän se tästä, rauhallisesti mennään.

Tässä on nyt taas ollut kaikenlaista. Eilen olimme päiväreissulla Gentissä ja Ypresissä (ja Westvleterenissä). Piti blogata siitä enemmän, muttei nyt oikein jaksa.

H:n veljentytär nro 3, Selma, saapui maailmaan ja on kuvien perusteella oikein ihana. Onnea sinne Poriin.

H:n kollega ja kaverimme Moosa hukkui lauantaina Delftse Houtiin. Kamalaa kyllä olimme paikalla kun häntä järvestä naarattiin, tosin emme tienneet, kenestä on kyse. Paikalla oli palokuntaa, ambulanssia, poliisia, pelastushelikopteri - ja pällisteleviä hollantilaisia perheidensä kanssa, jotkut jopa piknikeväillä varustettuna. Kävin kysymässä että mistä on kyse ja kuulemma joku "buitenlander" oli ollut veneessä joka oli kipannut nurin, kaksi miestä selvisi ylös, yksi upposi. Eilen sitten kuulimme kenestä oli ollut kyse.