24.01.2012 - 13:43
Ei ole ihan hienosti lähtenyt käyntiin tämäkään vuosi 2012, ainakaan taloudellisella saralla. (Ehkä juuri alkanut oma vuoteni, Lohikäärmeen vuosi, korjaa kaiken?)
Ensin saimme kuulla, että koska H sai loppuvuodesta yliopistolta käyttämättömät lomat rahana (eipä hän sairaalassa tai toipilaana ollessaan voinut lomapäiviään käyttää), joudumme maksamaan kesältä saatuja sairaspäivärahoja takaisin 2500 euroa. Tuntuu kohtuuttomalta, mutta minkäs teet.
Sitten saimme kuulla, että Hollannin verotoimisto oli hukannut sinne lokakuussa lähettämämme paperit, joilla oli tarkoitus selventää Hollannin tulomme vuodelta 2010. Käytännössä kyse oli siis kahdesta lomakkeesta, joihin tarvittiin leima ja allekirjoitus. Uusia versioita ei voitu ottaa vastaan faksilla tai sähköpostilla - "it's not possible" - joten lähetimme postitse uudestaan. Nyt ko. toimisto ei suostu kertomaan meille, josko heillä on paperit, ja käskee odottamaan kuusi viikkoa. Ainoa vain, että tarvitsemme ko. paperit Saksan veroilmoitusta varten, jonka ehdoton takaraja on neljän viikon päästä.
Jos saamme ko. lomakkeen, tarkoittaa se meille paljon veronpalautuksia. Jos emme, ei tule veronpalautuksiakaan. Nyt aion yrittää palkata jonkun hollantilaisen toverin käymään kaavakkeen kanssa Heerlenin verotoimistossa. Tai matkustan itse junalla sinne ja takaisin.
Kolmas soppa on se, että Hollannin verotoimisto vaatii minua selvittämään kaikki tuloni vuodelta 2009. Olen muka saanut jotain alennettua sairasvakuutuskorvausta liikaa, ja nyt pitäisi sitten ehkä maksaa jotain takaisin. Täytyy myöntää, että hädintuskin muistan, mitä vuonna 2009 tapahtui - H vaihtoi Lundista Regensburgiin? Me taisimme olla kesän Suomessa? Mä myin ehkä pari kuvaa?
Joskus tuntuu siltä, että näiden kuvioiden setvimiseen ja byrokratian pyörittämiseen menee enemmän aikaa kuin nykyiseen osa-aikaduuniini. Odotan sitä tilannetta, jossa selvitämme asioita enää vain yhden maan verottajalle, ja jossa ikäviä yllätyksiä ei rynnistä eri instanssien nurkkien takaa.
17.08.2011 - 00:24

Aika tyly julkisivu.
Muutimme Freiherr-vom-Stein-Straßelle sunnuntaina. Muutto sujui hyvin kun kuorma oli kohtuullinen (kolme laatikollista kirjoja, kolme laukkua vaatteita, pari fillaria, skälää + auto). Tämä uusi pieni koti on kiva. H on jo soittanut pianoa ja minä olen koettanut kehitellä uutta juoksureittiä. Tämä asunto ei ole umpihomeessa, toisin kuin aikaisempi (olenkin pessyt pesutuvassa vaatteiden lisäksi tyynyjä ja täkkejä, koska homeen hajusta on päästävä eroon). Tämä ei onneksi myöskään ole täynnä koppiaisia, hämähäkkejä eikä earwigejä, toisin kuin aikaisempi. H taisi aikaisemman asuntonsa kohdalla piitata enemmän sen sijainnista kuin kunnosta. Minulle riitti pari kolme hämähäkinpuremaa ja olin jo melkein valmis muuttamaan hostelliin, jos uutta kotia ei olisi järjestynyt ajoissa.
Mutta se siitä. Sinne ei onneksi tarvitse enää palata.
Eilen yritin käydä ilmoittautumassa Baijerin asukkaaksi mutta katolinen juhlapyhä ilmaantui pyytämättä ja yllättäen torppaamaan suunnitelmani. Tänään onnistuin. Piti täyttää lomake, jossa kysyttiin mm. etnistä taustaa ja uskontoa, käydä passikuvassa, toimittaa avioliittotodistus ja passikopio ja siinä se sitten olikin. Oleskelulupa tulee postitse. Helppoa ja yksinkertaista, toisin kuin kuusi vuotta sitten Hollantiin muutettaessa, jolloin tarvitsimme muistaakseni pari etukäteen varattua virastoaikaa ja ties mitä papereita vuokrasopimuksesta työtodistusten kautta sähkösopimuksiin. Saksalaisesta byrokratiasta aina puhutaan, mutta vaikka sitä onkin, se on sentään jokseenkin selkeää ja säännönmukaista. Tähän asti.
Huomenna menen ilmoittautumaan sairaskassasysteemiin jotta voin sitten ensi viikolla Hollannissa irtisanoutua hollantilaisesta sairasvakuutuksesta. Meillä on pitkä lista muistakin irtisanottavista soppareista. Sitten pitäisi myös luovuttaa pois kaikki mikä suinkin kelpaa ja mistä raatsii luopua ja pakata loput poiskannettavaksi. Kovasti toivomme, että apujoukkoja ilmaantuu ainakin 28.8., jolloin roudaamme tavarat muuttoautolla välivarastoon ihanien ihmisten luo Hoofddorpiin.
H on ollut aika väsynyt, ehkä tämän muuttoruljanssinkin takia. Minä olen erittäin stressaantunut ja suurimmaksi osaksi siksi, että pitää hoitaa se Delftin kämpän tyhjennys. Tajusin eilen, että pelkkä Hollantiin menemisen ajatteleminen ahdistaa. Eipä taida olla ihan heti ikävä entistä kotimaata.

Angry Birdsiä uuden kämpän parvekkeella.
09.09.2007 - 01:22
Kävimme Amsterdam ArenAlla katsomassa, kuinka Hollanti rökitti Bulgarian 2-0. Siitä ehkä enemmän myöhemmin. Kotiin tullessamme meitä odotti postilaatikossa uusi 900 euron karhulasku vakuutusyhtiöltämme Ohralta, joka viimeksi
ihan vähän aikaa sitten väitti meille puhelimessa, että laskutusasiat on nyt selvitetty, voimme repiä sen edellisen karhulaskun, ja meitä veloitetaan kerran kuussa suoraan tililtä kuten ennenkin.
Nyt siis meitä sekä veloitetaan kerran kuussa tililtä - sen ne sitten saivat alkamaan ihan ok - että meille lähetetään samasta vakuutusajasta 900 euron karhulaskuja, joiden mukana tulee uhkauksia sairasvakuutusten peruuttamisesta. Neljäs selvittelykierros lähtee käyntiin maanantaina, kun H vaihteeksi pääsee taas puhumaan ko. lafkan kanssa puhelimessa. Mikä muuten ei tasan tarkkaan auta taaskaan yhtään mitään. Pitäisi varmaan ottaa selvää, missä yhtiön päämaja on, marssia sinne laskun ja vakuutuspapereiden kanssa ja katsoa vierestä, kun ne korjaavat siellä laskutusvirhettään.
Sarjassa
nyt meni hermot, ja sen kyllä huomaa.
06.09.2007 - 16:06
Kirjoitin aiemmin, kuinka H jatkoi heinäkuun jälkeen samassa työtehtävässä, mutta eri instanssin palveluksessa. Hän siirtyi siis
FOM:lta suoraan yliopiston tutkijaksi. Tästä aiheutui iso byrokratiaruljanssi, jossa piti tehdä työsoppari uusiksi (tuli kolmen iteraation jälkeen eilen valmiiksi), uudistaa sairasvakuutukset jne. (kolmannella yrityksellä saatiin ne kuntoon), ja odottaa palkkaa uudelta työnantajalta (eipä ole näkynyt).
No, nyt professori G haluaa, että H vaihtaa ensi kuusta takaisin FOM:lle. Eli koko ruljanssi uusiksi, mutta toiseen suuntaan. Ensi kuussa. Varsinaista pätkätutkimusta taas; yliopiston tutkijatyöpätkä kestää siis tasan 2 kuukautta.
Enpä osaa edes arvata, millainen paperisotku tästä tällä kertaa seuraa, ja kuinka kauan menee, ennen kuin palkkatoimistot pääsevät kärryille. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
27.09.2006 - 23:44
Luin ja täyttelin juuri kysymyksiä veroilmoituksen kysymykseen 89 asti, kunnes huomasin, ettei koko hommasta ole hyötyä. Jos ei halua saada mitään palautuksia vuodelta 2005, ei tarvitse (kai? ollaan saatu kolme tai neljä eri mielipidettä asiaan verotoimistosta) täyttää ja palauttaa lappua. Ja mulla ei ole palautuksiin kai sittenkään mahdollisuutta, sillä vaikka en tienannut killinkiäkään Alankomaissa, ehdin kuitenkin saada yhdeksisen kuukauden verran liksaa Suomessa. Mutta mä en nyt ymmärrä tuota lomaketta enkä koko asiaa. Pitää soittaa vielä huomenna verotoimistoon ja kysyä, että ei kai sitä ihan tosissaan tarvitse palauttaa. Mun aivot menivät solmuun jo tuossa lomaketta tavaillessa.
30.05.2006 - 14:51
Taas tipahti uusi verolappu postilaatikosta. Pitäisi maksaa jätehuoltoon liittyvää kunnallisveroa 102 euroa. Viime syksyn osalta. Alkoi hieman arveluttamaan, kun siinä lapussa oli, että jos tiedät että teillä on syitä jonka takia tämä vero ei kuulukaan teille, niin älä maksa, vaan ota yhteyttä.. Kaiveltiin vanhoja laskuja esiin, ja ollaan maksettu toiselle viralliselle taholle jo viime syksystä samasta jäteasiasta, ja lisäksi ollaan maksettu kahdelle eri taholle 330 euroa per taho tämän vuoden jätehuollosta. Mikä on siis todennäköisesti ollut virhe - me emme vain ole tajunneet asiaa kunnolla.
Eli nyt voisin arvella, että meillä on jätehuoltodiili tahon B kanssa, mutta taho A lähettää automaattisesti kaikille kunnan alueella maksulaput. Niille pitää sitten vain osata kertoa, että olemme maksaneet tästä samasta palvelusta jo taholle B. Sen sijaan, että maksaa kiltisti kaiken postilaatikkoon ilmestyvän laskunnäköisen.
Edit: Blah. Kyllä ne pitää molemmat maksaa. Toinen liittyy jätevedenpuhdistukseen ja toinen muuhun jätehuoltoon. Yhteensä siis jotain 600 per vuosi. Ehkä se on samaa luokkaa Suomessakin, mutta sitä ei huomaa, koska se menee kunnallisverossa. Tai jotain.
Lisäksi valtionverotoimisto ilmoitti, että he maksavat minulle 1990 euroa seitsemään osaan jaettuna, koska saan veronpalautusta siitä hyvästä, että minulla ei ole tuloja. (H maksaa siis liikaa veroja, koska on tuloton puoliso -> minä saan liiat takaisin, enkä edes palautuksena, vaan kerran kuussa tilille. Epäilemättä olisi aivan mahdotonta, että H vain maksaisi saman verran vähemmän sitä veroa.)
31.03.2006 - 14:20
Kuten aiemmin kirjoitin, saimme postissa väärät lomakkeet (T-lomakkeet) verotoimistolta, ja meillä oli hankaluuksia niiden kanssa. H. soitti verotoimistoon ja hänelle väitettiin, että vain minä tarvitsen lomakkeen (M-lomakkeen), jos haluamme veronpalautuksia, ja jos sen tilaa, on se pakko sitten palauttaa ajoissa, mutta saamme lykkäystä deadlinestä (1.4.).
Tänään postissa tuli minulle 29-sivuinen M-lomake ja H:lle yllättäen C-lomake. Kummassakin oli mukana saatekirje, jossa sanotaan, että lomakkeiden tulee olla verotoimistolla täytettynä ehdottomasti 1.4.
Taitaa olla syytä soittaa taas verotoimistoon... Pelkään vain, että kohta olemme keränneet kotiin kaikki monikymmensivuiset lomakkeet A:sta Z:hen, ja saaneet yhtä monta täysin erilaista neuvoa siitä, mitä pitää täyttää ja milloin.
Edit: Aaargh. C-lomake on kuulemma moka, sitä ei pidä täyttää, mutta sen mukana tullut saatelomake pitää täyttää ja yhdistää siihen M-lomake, joka tulee myöhemmin postissa. Ja nyt sitten kun kerran lomakkeet on lähetetty, ne on pakko palauttaa. Paitsi se C, joka on verotoimiston moka, ja T-lomakkeet, jotka myös ovat moka.
Taas kerran se, mitä ohjeita saadaan, riippuu täysin siitä, kenen kanssa puhutaan puhelimessa. Alkaa ahdistaa tämä.
29.03.2006 - 16:37
Huhtikuun ensimmäinen on täällä se päivämäärä, johon mennessä veroilmoitukset tulisi palauttaa täytettyinä. Luimme jostain hollantioppaasta, että ulkomaalaiset palkansaajat palkkaavat usein henkilön hoitamaan veroilmoitusasioita. Silloin se vielä nauratti, mutta nyt alan hiljalleen ymmärtää, miksi niin tehdään.
Meille ei tullut lainkaan veroilmoituskaavakkeita, mikä periaatteessa tarkoittaa, että veroilmoitusten täyttäminen ei ole pakollista. Kuitenkin niiden, jotka ovat asuneet Hollannissa vain osan vuotta, pitäisi kai täyttää joku M-lomake. Ja varsinkin niiden, joista toinen on ollut osan vuodesta tai koko vuoden tuloton, sillä siitä on mahdollisuus saada palautusta. H. soitti verotoimistoon ja pyysi heitä tsekkaamaan koneeltaan tilanteemme ja lähettämään meille lomakkeet. Lomakkeet ilmaantuivat noin neljän viikon odottelun jälkeen, ja aloimme niitä sanakirja kourassa täyttää, varsin huonolla menestyksellä. Monisivuisissa lomakkeissa ei näyttänyt olevan lainkaan kohtaa ulkomaantuloille, mitkä kuitenkin pitäisi kuulemma ilmoittaa. Täytettiin tuskallisesti osa, minkä jälkeen H. soitti verotoimistoon, ja kävi ilmi, että meille on lähetetty aivan väärät lomakkeet, jotka eivät mitenkään sovellu meidän tilanteeseemme.
Nyt sitten pitäisi tilata uudet lomakkeet, mutta puhelimessa viimeksi olleen tyypin mukaan vain minulle, koska minä olen se osittain tuloton osapuoli. Jos tilaan M-lomakkeen, on se pakko myös täyttää. No, itsestäänselvää on, että ennen huhtikuun 1. päivää lomake ei verotoimistolle palaa - oletan, että kestää tälläkin kertaa ainakin neljä viikkoa ennen kuin itse edes saan sen postissa. Pitää siis anoa lykkäystä. Sitten jos onnistun täyttämään lomakkeen ja kertomaan verotoimistolle tarpeeksi selkeästi, minkä verran olen mistäkin maasta tienannut ja milloin, voidaan saada H:n maksamista veroista takaisin joku summa N. Algemene heffingskorting on kyseiseen summaan liittyvä termi.
Tämä siis olettaen, että viimeisin puhelimessa ollut henkilö tiesi, mistä puhui. Mihin en ole ihan valmis täysin luottamaan.