Törmäsin viime yönä netissä tietoon, että vanha luokkakaverini ja kouluaikainen ystäväni on vuosi sitten kadonnut jäljettömiin. Ahdistaa ja murehduttaa.

Sairasvakuutusyhtiömme lähestyi ystävällisesti 900 euron karhulaskulla. H:han siirtyi edellisestä postdocsopparistaan uudelle puolivuotiselle vastikään, ja samalla vaihtui palkanmaksaja. Koska edellinen sairasvakuutuksemme oli sidottu palkanmaksajaan, vaihtui sekin. Muutaman sotkun jälkeen saimme uuden vakuutuksen, joka piti maksaa itse. H soitti lafkaan ja pyysi lähettämään tavallisia kuukausittaisia laskuja tammikuuhun asti (silloinhan loppuu tämä seuraavakin soppari). Vaan ei, näppärästi joka asiassa sohlaava yhtiömme Ohra lähetti meille kirjeen, että selvä peli, maksakaa nyt koko syksyn vakuutusmaksut ja tammikuusta lähtien sitten kerran kuussa, kuten halusittekin.

Emme nyt kovasti hämmästyneet. Silloin alkuvaiheessa, kun hankimme ensimmäisiä vakuutuksiamme, taisi mennä kolme iterointikierrosta kunnes yhtiö sai edes henkilötietomme kirjattua oikein. Tälläkin kertaa H soitti ja selvitti asiaa, ja kaiken piti olla kunnossa. Vaan nytpä sitten oli eilen lähetetty uusi vihainen karhulasku siitä koko syksyn vakuutussummasta, vaikka elokuu on jo maksettu ja diili kuukausittaisesta laskutuksesta meidän käsittääksemme tehty.

H puhisi, että tästä asiasta on soitettu sinne jo monta kertaa ja asian on luvattu olevan kunnossa. Mutta kun se on tässä maassa aivan helkatan sama, mitä puhelimessa luvataan - puhelimessa voidaan sanoa ihan mitä vain, jotta päästään asiakkaasta eroon, ja todellinen tilanne jää kuitenkin entiselleen tai muuttuu vielä omituisemmaksi. Mitään ei voi uskoa, ennen kuin näkee mustaa valkoisella, jos sittenkään. Joskus en vain jaksa näitä omituisuuksia ja hankaluuksia ja sekoiluja. Mikseivät asiat voi joskus sujua kerralla, tai edes toisella yrittämällä? Pelottaa jo etukäteen, millainen soppa siitä tulee, kun joskus lähdemme täältä ja yritämme irtisanoa kaikki sopimuksemme.

Murheita riittää. H:n mummo on sairaalassa, kai aika huonona. Ja H:n porukoiden vanha koira sairastui vakavasti, eikä leikatakaan enää oikein kai voi, kun koiruudella on ikää 15 vuotta.

Nyt on helle, ja viikonloppuna pitäisi tehdä jotain mukavaa, sillä maanantaina alkaa koulu ja kiirus. Kun vain saisi tämän synkkien pilvien lauman hetkeksi mielen taka-alalle.

Edit: H soitti vakuutusyhtiölle, joka lupasi puhelimessa taas korjata asian (niinniin). Hyvä jos, meillä kun on vähän vähätuloinen kuukausi tässä, kun eivät ole onnistuneet sorvaamaan H:n uutta työsopimusta paperille valmiiksi, niin ei tule palkkaakaan.. Tai siis, soppari on kuulemma printattu ja allekirjoitettu, mutta sen on asiaa hoitava henkilö yliopiston puolella hukannut (!)

Lisäksi minulla on tässä kuussa Monopolin "maksa koulumaksuja €1580" -kortti kädessäni. Saisin ko. summan takaisin valtiolta, jos olisin aloittanut opintoni ennen 30 vuoden ikää. Mutta kun ei niin ei niin ei.