Baijerinsuomalainen.

Ei ole ihan hienosti lähtenyt käyntiin tämäkään vuosi 2012, ainakaan taloudellisella saralla. (Ehkä juuri alkanut oma vuoteni, Lohikäärmeen vuosi, korjaa kaiken?)
Ensin saimme kuulla, että koska H sai loppuvuodesta yliopistolta käyttämättömät lomat rahana (eipä hän sairaalassa tai toipilaana ollessaan voinut lomapäiviään käyttää), joudumme maksamaan kesältä saatuja sairaspäivärahoja takaisin 2500 euroa. Tuntuu kohtuuttomalta, mutta minkäs teet.
Sitten saimme kuulla, että Hollannin verotoimisto oli hukannut sinne lokakuussa lähettämämme paperit, joilla oli tarkoitus selventää Hollannin tulomme vuodelta 2010. Käytännössä kyse oli siis kahdesta lomakkeesta, joihin tarvittiin leima ja allekirjoitus. Uusia versioita ei voitu ottaa vastaan faksilla tai sähköpostilla - "it's not possible" - joten lähetimme postitse uudestaan. Nyt ko. toimisto ei suostu kertomaan meille, josko heillä on paperit, ja käskee odottamaan kuusi viikkoa. Ainoa vain, että tarvitsemme ko. paperit Saksan veroilmoitusta varten, jonka ehdoton takaraja on neljän viikon päästä.
Jos saamme ko. lomakkeen, tarkoittaa se meille paljon veronpalautuksia. Jos emme, ei tule veronpalautuksiakaan. Nyt aion yrittää palkata jonkun hollantilaisen toverin käymään kaavakkeen kanssa Heerlenin verotoimistossa. Tai matkustan itse junalla sinne ja takaisin.
Kolmas soppa on se, että Hollannin verotoimisto vaatii minua selvittämään kaikki tuloni vuodelta 2009. Olen muka saanut jotain alennettua sairasvakuutuskorvausta liikaa, ja nyt pitäisi sitten ehkä maksaa jotain takaisin. Täytyy myöntää, että hädintuskin muistan, mitä vuonna 2009 tapahtui - H vaihtoi Lundista Regensburgiin? Me taisimme olla kesän Suomessa? Mä myin ehkä pari kuvaa?
Joskus tuntuu siltä, että näiden kuvioiden setvimiseen ja byrokratian pyörittämiseen menee enemmän aikaa kuin nykyiseen osa-aikaduuniini. Odotan sitä tilannetta, jossa selvitämme asioita enää vain yhden maan verottajalle, ja jossa ikäviä yllätyksiä ei rynnistä eri instanssien nurkkien takaa.
|
|
Joitakin asioita tulen Hollannista kaipaamaan, mutta tämä asiantuntemattomien ja mistään piittaamattomien byrokraattien lauma ei tule haikeuden tunteita herättämään.
Asiat helpottuvat, kun saatte asianne Saksaan - en usko, että saksalainen verovirkailija vastaa veroja koskevaan asiakkaan kysymykseen "ei minulla ole asiasta harmainta aavistustakaan, valitettavasti. yritähän ottaa selvää" :)
Laura, Heerlenin verotoimistoon siirretään kaikki ne jotka muuttavat pois Hollannista ja ne, jotka eivät kerta kaikkiaan voi asioida hollanniksi. Meidät pistettiin sinne kun me lähdettiin Saksaan. Siellä saa puhua englantia.
Viitsisitkö tosiaan käydä siellä Heerlenissä jos lähetän lomakkeet sulle? Mitä haluaisit vaivanpalkaksi? Siitä olisi todella todella suuri apu.
ja ilman muuta mä voin siellä käydä, täytyy vaan selvittää että koska se on auki ja sun kertoa että mitä pitää tehdä. :) eihän tästä mee ku alle 30min junalla. en mä keksi oikeen mitään mitä mä haluaisin vaivanpalkkaa, ehkä lankaa jos siellä olis joku kiva lankakauppa lähellä? ja emmä nyt rahastakaan kieltäytyisi.
Kiitos :-D