Hale-Bopp oli kyllä nasta, samoin Hyakutake, vaikka ei näyttänytkään komeetalta vaan epämääräiseltä blobilta. Tän lisäksi listaan pääsee varmaa delfiiniparvi (sekä pinnan alla että päällä), Fushimi Inari, pahanhajuinen Owakudani ja Aiguille du Chardonnet Kuun ja Venuksen valossa.

Näin 9-vuotiaana kirkkaana syysiltana tähtiä. Se onkin jäänyt sitten ainoaksi kerraksi, kun olen "livenä" tähtitaivaan nähnyt - silloinkin näin vain pari kolme tähteä. Huippua kuitenkin oli, kun ne näkyivät myös paljaalla silmällä (ensin hain ne kiikarilla) ja se on varmaan yksi upeimmista näkökokemuksista.

Muuta erityisen upeaa ei sitten tulekaan mieleen. Ellen voi laskea "näkemäni" asiat, siis sellaiset,joita joku muu on kuvaillut minulle mutta joista on ihmeen visuaalisia muistikuvia. Yhdeksännellä luokalla kävin Norjassa vuonoristeilyllä ja vaikken silloin enää mitään nähnytkään, kovin tarkasti on näkömuistikuvana mielessä ne vuoret ja rannassa näkyneet meritähdet, kuten myöskin Bergen vuorelta katsottuna. Hassua tällainen.

Ronja, minkä ikäisenä menetit näkösi? Hyvin mielenkiintoinen tuo näkömuistikuva Norjan reissultasi. Siitä tulee mieleen jotain Oliver Sacksin joskus kirjoittamaa, mutten vielä ihan saa kiinni että mitä...

Loin joskus lunta alas meidän vanhan kotitalon katolta 85/86 talvena. Silloin näin (tai tajusin näkeväni) linnunradan haalena vanan ja olin haltioissani. Muistan sen edelleen. Samoin Orionin tähtikuvion ja Betelgeuzen punerruksen.

Sitten oli tietenkin Halleyn komeetta vuonna 1986. En tule varmaan koskaan näkemään sitä uudelleen. Tai mistä sitä tietää? Pitäisi elää lähes 90 vuotiaaksi.

Petri: Ainii! Nähtiinhän me se osittainen auringonpimennyskin siellä soramontussa vaikka vähän missattiin kliimaksi.

Tuuli, olin 11, kun sokeuduin, siitä on nyt siis 7 vuotta. Tai sekin oli tavallaan sellainen pitempi prosessi. :D Ensin näin vielä valoa ja väriläiskiä, nykyään en sitä valoakaan (paitsi äsken näin liesituulettimen valon kun tuijotin sitä pää ja silmä kenossa!).

Ronja, tässä linkki siihen Oliver Sacksin artikkeliin, joka minulle tuli mieleen:

http://www.truncheon.net/newyorker/20030728_sacks.html

Kyseessä on kirjoitus miehestä, joka sokeutui 17-vuotiaana ja hyvin nopeasti menetti myös näkömuistikuvat ja myöhemmin myös tavallaan näkemisen käsitteen. Myöhemmin tekstissä kerrotaan toisesta henkilöstä, joka matkustaa sokeuduttuaan Venetsiaan ja onnistuu luomaan itselleen näkömuistikuvia paikoista, joissa hän vieraili - muiden ihmisten kuvausten perusteella.

Henri: aijoo sekin tietty, v. 1990 kesällä. Mut siis missattiin oleellisin kohta. Sata pata miinusta.

Mulla on parikin tähän, sekä luonnosta että ihmisen tekemiä.

Olimme 2005 Australiassa matkalla, ja kävimme myös Ulurulla, siellä keskellä. Turisteille järjestettiin illallinen autiomaassa, ja siellä nyt oli aika vähän valosaastetta, joten tähtitaivas näkyi hienosti. Se on ainoa kerta, kun olen nähnyt Linnunradankin. Paikallinen tähtitieteilijä oli palkattu kertomaan taivaasta ja paikalle oli viritetty useampi kaukoputki, joten näin myös Alfa Kentaurin kaukoputkella. En muista enää, näkyikövätkö muut siitä vierestä.

Kerran Kannelmäessä asuessani katselin taivaalle, ja tajusin, että siellä näkyy useampi planeetta. Aurinko oli juuri laskemassa, mutta taivas oli vielä sininen. Laskin sitten, että näin Kuun, Merkuriuksen, Venuksen, Jupiterin ja Saturnuksen - Mars valitettavasti ei näkynyt.

Ensimmäinen kerta, kun toivoin, että olisi ollut livefeed intternettiin kavereille, oli Barcelonassa, jossa näimme illalla upean vesivaloshown.

Linnunradan näkee hienosti Alpeilla, jos yöpyy tarpeeksi korkealla.

Pitäisi varmaan listata niitä planeetalla olevia upeita nähtyjä asioita joskus. Se on vain vaikeampaa.

Mulla menee helposti näkeminen ja kokeminen sekaisin - joku ilmiö tai teos näyttää hienommalta kun sen laittaa kontekstiin tai tietää, mitä näkee. Galaksi on epäselvä suttu tähtien joukossa eikä näytä mitenkään ihmeelliseltä, mutta on se silti hienoa nähdä etenkin pitkän etsimisen jälkeen. Ja miten hienoja on jotkut ihan yksinkertaiset hetket luonnossa.

Lista vähän venyi.

1. Täydelliset auringonpimennykset (Unkari 1999, Turkki 2006): kyllähän ne näyttääkin ihan tajuttomilta! Auringon paikalla hopeinen uturengas, taivaaranta yhtä aamuruskoa, tähdet taivaalla jne.

2. Revontulimyrskyt (6.4.2000 ja 80-luvulla Kausalassa): taivaan täydeltä punaista, raitaa, viirua ja verhoa.

3. Valkoposkihanhien ja punakuirien muuttoparvet Porkkalan kärjessä: käsittämätön näky, kun iso parvi tulee mereltä suoraan päälle ja suihkii yli siivet vinkuen.

4. Tähdenlennot: Perseidien tähdenlentoparvi Lågskäriltä katsottuna kuuttomaan aikaan. Makuupussissa kalliolla keskellä pimeää merta, taivaalla satamäärin tähdenlentoja.

5. Bilbaon Guggenheim - sisältä ja ulkoa. Näistä ainoa, jonka näkemiseen ei tarvitse tuuria säiden tms. suhteen tai vuosikausien yrittämistä.

Onpa hyvä pointti tuo että näkeminen ja kokeminen menevät sekaisin - epäilemättä näin käy koko ajan mullekin. Josta tulee mieleen, että pitäisi aina laittaa vastatehdyt valokuvat pois pariksi viikoksi, jotta niiden tekemisen kokemus - se tilanne kaikkinensa - ehtisi laimeta. Sitten vasta voi jotenkin arvioida niitä kuvina. Valitettavasti tähän on harvoin aikaa.

Josta tuli mieleen seuraavan blogaukseni aihe. Meillä on huomenna workshop, jossa kuvailemme seitsemän vuotta sitten sokeutuneelle valokuvaajalle omia töitämme. Tarkoitus on pystyä keskittymään visuaalisesti olennaiseen. Tässäkin epäilemättä tulee selitettyä ensin paljon koettua eikä vain sitä nähtyä. Kunhan nyt pääsisin sinne workshoppiin, nyt on taas räkätauti kimpussa.

Ainiin, mulla on ehdotus Helsingin Guggenheimiin: Markus Copperin Kursk. Keskelle jotain messuhallin kokoista isoa pimeää tilaa, lattialle hiekkaa/sepeliä, jotta katsojat voi ajatella kävelevänsä meren pohjalla. Jossain kaukana edessä alkaa vilkkua valoja, heilua hahmoja ja kuulua kolinaa, uponneen sukellusveneen ääniä... Hui!

Kursk oli tosi pelottava Taidehallissakin, mutta se olisi vielä vaikuttavampi isossa pimeässä tilassa. Vähän kuten Richard Serran jättityöt Bilbaossa tai Miroslaw Balkan iso musta laatikko Tate Modernissa. Rahallahan sitä saa, joten saataisiinko yksi Guggenheim Helsinkiin, kiitos!

Revontulet Nummelassa joskus 1980-luvun alussa, Tokio yöllä 2007?

Psst. Beetlejuice SUPERnovahtaa - novahtaminen on ihan eri asia >;-D

Taidan olla aika ankea, mutta mulla ei nahnyt asiat ole jaanyt mieleen kovinkaan tarkasti. Sanottakoot nyt kuitenkin oinen tahtitaivas melkein mista vaan Malawissa nahtyna (siella on niin vahan sahkoista valoa, etta taivas nakyy upeasti). Toista en osaa sanoa.