Isotätini Hulda lähti viimeiselle matkalleen maanantaina 97 vuoden iässä. Minä olen muistellut kesäpäiviä Vanhojen Tätien luona, talossa, jossa oli postin puoli ja tätien puoli, ja vieressä junarata, ja surrut sekä Huldaa että yhden aikakauden loppumista. Nyt vasta tajusin, outoa kyllä, kuinka ikuisena olen pitänyt niitä asioita, jotka olivat minun lapsuuteni jonkinlaisia kulmakiviä. Sitä kuvittelee aina että niihin voi palata, niistä voi pitää kiinni, ja että kyllä sitä ehtii. Mutta aika kuluu, ja yhtäkkiä on myöhä.

Täällä Baijerissa on yhä sietämättömän kuuma. Lisäksi H on kipeänä, muttei tietenkään sen verran, että jäisi kotiin lepäämään. Olemme käyneet lenkillä auringon laskettua. Ensi viikolla pitäisi tulla pari vierasta Hollannista, ja sitä seuraavalla viikolla ajamme Tsekin, Puolan ja Baltian kautta Suomeen.