Baijerinsuomalainen.
Nyt neljän ja puolen vuoden poissaolon jälkeen koen ensimmäistä kertaa vieraantuneeni ystävistäni. Tajusin juuri, että en ole oikeastaan kuullut Suomen ystävistä mitään kesän jälkeen (paria lyhykäistä viestiä lukuunottamatta); en tiedä, mitä heidän elämiinsä kuuluu, en tiedä, mitä he tällä hetkellä tekevät tai harrastavat tai ajattelevat. Facebookin statuspäivitykset ovat se ainoa kontakti, eivätkä monet ystävistäni siellä edes roiku.
Oma syy, tietysti. Mitäs olen mennyt kuvittelemaan, että asiat säilyvät ennallaan ilman, että minun tulee tehdä enemmän töitä niiden ylläpidon suhteen. Enpä ole minäkään paljoa kirjoitellut, lähinnä vain tätä blogia, jolla on vähemmän ja vähemmän lukijoita koko ajan. Se lukijoiden väheneminenkään ei ole mikään ihme, sillä mitään kovin mielenkiintoista täällä ei nykyään ole, jos ei sitten satu erityisesti tykkäämään vapaa-ajattoman taideopiskelijan stressivalituksesta.
Olisi pitänyt lähetellä sähköpostiviestejä ja kysellä, että mitä teille kuuluu, laittakaa vaikka joku kuva, ovatkos lapset kasvaneet, miten töissä menee, oletteko lukeneet mitään hyviä kirjoja viime aikoina? Ei ole tullut tehtyä, enkä tiedä, saako tilannetta enää hyvin korjattua. Olen jo ulkona kaikesta ja ehkä siellä pysyn. Luonnollista kehitystähän tämä on. Mutta silti.
Mietityttää.
|
|
Onneksi on sentään suku, joka pysyy aina =)
On myös hassua että kaverit ovat blogini ansiosta kohtalaisen hyvin ajantasalla kuulumisistani, nähdessä ei tarttee kerrata koko vuoden kuulumisia ;-)
Zepa: Totta kyllä että blogi on hyvä väline kertoa, mitä kuuluu.. mutta väkisinkin se on kommenttilaatikosta huolimatta vähän yksisuuntainen minäminäminä-media. Henkilökohtaisemmissa yhteydenotoissa voisi kysellä, että mitäs niille muille nyt sit mahtaakaan kuulua. Veikkaan, että sit kun pääsee kamujen kanssa juttusille, fiilis osin korjautuu.. mutta osin kyllä ei, kun huomaa että porukalla on jo ihan omat jutut joihin ei enää mitenkään itse kuulu.
Petri: No mulla on kyllä sitten ylisosiaalisena sinänsä parempi tilanne, että olen tänne onnistunut luomaan jonkin verran ihan oikeita kaverisuhteita. Silti niitä vanhoja ystäviä on kovastipaljon ikävä. Teille ei ole muotoutunut mitään lapsiperhekyläily-ystäviä Porista tms?
Riitta: Feibo on kyllä jees.
Kommuuni hajosi puolitoista vuotta sitten mutta rauhallisesti. Lapsi kasvaa ja oppii kohisten.
Uusia harrasteita riittää myös, kuten myös vanhoja. Juuri teen kaulaliinaa, ja pitäisi useampi ledivälkytin rakentaa, Arduinolla.
Luen mä tätä mutta en osaa oikein kommentoida. Muutenkin sosiaalinen media on vähän hankalaa, pl. irkki.
Mulla tuo Arduino odottelee pöydänkulmalla vapaa-aikaa. Mietin kans Lego Mindstormeja.
Ette ole ollenkaan stressaavaa ohjelmaa, joten tervetuloa! Ainoa ongelma, että meitä pitää käydä katsomassa kahdessa eri paikassa... vaihtoehto voisi olla se, jos saan itse lomaa työharjoittelusta ja hengaamme kaikki neljä Regensburgissa, missä ette ole ennen varmaan käyneetkään? Sitten voitaisiin vroomata autolla Muncheniin tms ja olla turisteja Baijerin keväässä. H:lla on kyl vierashuone. Mutta pääsee tänne "samaan vanhaan" Hollantiinkin tietysti!
Mutta puhutaan tästä hetimiten kunhan olen siellä.
Mun kevään ohjelma voi muutenkin olla vähän parempi, olen siis joktap työharjoittelussa eikä minun käsittääkseni tarvitse allokoida viikonloppuja, vapaapäiviä ja iltoja mihinkään. Odotan jo innolla.
Nyt on katoamassa sukukin. Ne lähimmätkään eivät pidä yhteyttä, vaikka huhuilen Facebooksisa perään. Silti pidetään itsestäänselvyytenä, että vietämme lomamme Suomessa, mutta mitä me siellä..?